Valtiotyönantaja 1/2007 < Lyhyesti < VTML ei hyväksy Akavan väitteitä palkkasyrjinnästä
Valtion työmarkkinalaitos ei hyväksy Akavan väitteitä palkkasyrjinnästä valtion työpaikoilla.
Akavan viimesyksyisen luottamusmieskyselyn tuloksia on uutisoitu tiedotusvälineissä siten, että lähes kolmannes valtion työpaikoista harjoittaisi palkkasyrjintää ja palkkasyrjintää olisi eniten valtion työpaikoilla (Helsingin Sanomat 9.3.2007). Valtion työmarkkinalaitos ei pidä näitä tietoja uskottavina ja on pyytänyt Akavalta lisätietoja luottamusmieskyselystä, johon väitteet perustuvat.
Valtion virastoissa ja laitoksissa tehtävän vaativuuteen ja niissä suoriutumiseen perustuvien palkkausjärjestelmien kattava käyttöönotto paransi jo aiemmin hyvällä tasolla ollutta naisten ja miesten palkkatasa-arvoa valtion työpaikoilla. Käytännössä valtion työpaikoilla naisille ja miehille maksetaan samaa palkkaa samasta tai samanarvoisesta työstä. Myös Akavan luottamusmieskyselyn tulokset kertovat siitä, että valtion virastot ja laitokset ovat edelläkävijöitä työpaikan tasa-arvotyössä: tulosten mukaan tasa-arvotyötä on tehty kattavimmin ja perusteellisimmin valtiolla.
Valtion työmarkkinalaitos on pyytänyt Akavalta 30.3.2007 mennessä lisätietoja luottamusmieskyselystä ja erityisesti väitetyistä palkkasyrjintätapauksista. Työnantaja korjaa palkkavinoutumat, jos työpaikan palkkakartoituksessa havaitaan perusteettomia palkkaeroja.
Valtion työmarkkinalaitos
www.vm.fi/vtml