Siirry suoraan sivun tekstisisältöön

Valtiotyönantaja 1/2007 < Pääkirjoitus

Työkaluja tuottavuuden ja työelämän laadun parantamiseen

Viime aikoina on viritetty keskustelua tuottavuuden ja työelämän laadun samanaikaisesta kehittämisestä. Työmarkkinakeskusjärjestöt perustivat vuoden 2007 alussa aiheen tiimoilta tuottavuuden pyöreän pöydän. Myös useat tutkimukset tukevat tuottavuuden nostamisen ja työelämän laadun samanaikaisen parantamisen tärkeyttä.

Viime syksynä julkaistujen selvitysten mukaan suomalaiset ovat huolestuneita niin yrityksissä kuin julkisessa hallinnossakin tapahtuvien muutosten johdosta. Ei ole harvinaista kuulla toivomus, että muutokset loppuisivat ja alkaisi normaali työn tekeminen. Lupausta muuttumattomuudesta ei voi kuitenkaan antaa sen paremmin valtionhallinnossa kuin muussakaan yhteiskunnassa.

Valtionhallinnon tuottavuusohjelma on usein mielipidekirjoituksissa tulkittu saneerausohjelmaksi. Ohjelman perimmäinen tavoite on kuitenkin muuttaa valtion organisaatioiden toimintatapoja ja työprosesseja siten, että toiminta vaatisi vähemmän resursseja. Tämä tavoite on valitettavasti peittynyt henkilömäärien vähennystavoitteesta käytävän keskustelun alle.

Tuottavuuden pyöreä pöytä onkin piristävä tapaus tässä ilmapiirissä. Ja palkansaajien keskusjärjestöjen vahva panos pyöreän pöydän valmistelussa antaa uskoa, että ilmapiiri on muuttumassa. Me voimme yhdessä löytää rakentavan tavan toimia, nähdä mahdollisuuksia ja olla mukana luomassa niitä. Myös yksittäinen työntekijä voi halutessaan vaikuttaa työpaikalla tapahtuviin muutoksiin ja olla muutoksen tekijänä aktiivisesti mukana.

Toiminnallisten muutosten aikaansaamiseksi on tarve ymmärtää paremmin ihmisten ja organisaatioiden toimintaa ja niiden vaikutusta tuottavuuteen ja hyvinvointiin. Muutokset kohdistuvat sekä organisaation rakenteisiin että toimintatapoihin ja organisaatiokulttuuriin. Varsinkin kulttuurimuutokset tapahtuvat hitaasti, kuten olemme nähneet valtion liikelaitos- ja yhtiöittämisuudistuksissa. Ne vaikuttavat kuitenkin eniten ihmisten hyvinvointiin, motivaatioon ja innostukseen.

Tuottavuutta parannetaan useilla toimenpiteillä alkaen toiminnan ja prosessien kehittämisestä. Johtaminen ja esimiestyö ovat sekä tuottavuuden että työelämän laadun kehittämisen kulmakiviä. Johdon on kehitettävä organisaatiota ja sen toimintaa. Esimiesten on ymmärrettävä työntekijöiden motivoitumisen ja innostumisen lähteet. Johdon, esimiesten ja koko henkilöstön osaamisen kehittäminen on tällöin avainasemassa. Ihmisille tulee myös antaa mahdollisuus käyttää osaamistaan työssään.

Valtion työmarkkinalaitos vastaa osaltaan muutosten mukanaan tuomiin haasteisiin kesäkuun alussa alkavalla valtionhallinnon johdon valmennusohjelmalla. Kutsu ohjelmaan lähtee toimintayksiköihin piakkoin. Ohjelman lähtölaukaus on 1.6.2007. Myös uuden johtajia kouluttavan Tulevaisuuden johtaja -ohjelman sisältöä suunnitellaan. Molemmista ohjelmista kerrotaan tässä lehdessä. Oman lisänsä muutosjohtamisen työkaluihin antanee tohtori Otto Scharmer, joka kertoo maaliskuun lopulla valtionhallinnon tulosohjaajille kehittämästään menetelmästä syvällisen muutoksen aikaansaamiseksi. 

Teuvo Metsäpelto
Valtion työmarkkinajohtaja

Tulostettava versio

Teuvo Metsäpelto

Teuvo Metsäpelto

 

Sivun ylälaitaan

Leijonavaakuna

Valtion työmarkkinalaitos
www.vm.fi/vtml