
Uusi yliopistolaki lisää yliopistojen taloudellista autonomiaa, kirjoittaa Anita Lehikoinen OPM:stä. Hallituksen esitys yliopistolaiksi on tarkoitus antaa eduskunnalle helmikuussa.

Vuosi 2006 oli historiallinen vuosi Kuopion ja Joensuun yliopistoissa, kun syntysanat Itä-Suomen yliopistosta lausuttiin.
Helsingin yliopisto on suurimman muutoksen edessä perustamisensa jälkeen, kun sen vapaus päättää omista sisäisistä asioista lisääntyy.
Aalto-yliopisto on yksi yliopistomuutoksen kärkihankkeista, joka etenee rivakassa tahdissa. Uusi yliopisto syntyy yhdistämällä Helsingin kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun toiminnot.
Uuden vuosilomasopimuksen mukaan muun muassa lomapäivän käsite muuttuu ja talvilomapidennyksistä luovutaan.
Korkeatasoinen joukko tuottavuuden kehittäjiä ja asiantuntijoita kokoontui työpajaan Helsingissä tammikuun puolessa välissä. Heillä kaikilla oli yhteinen mielenkiinnon kohde: mitä on kestävä tuottavuus valtionhallinnossa.
Päättäjät yrityksissä -koulutusohjelman merkitystä korosti pilotin osuminen finanssikriisin kärjistymisen ajankohtaan, arvioi työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen ensimmäisen ohjelman päätöstilaisuudessa.
Ledare januari 2009
Universiteten kommer även enligt den nya universitetslagen att ha ett grundslagsstadgat självstyre. Undervisningsministeriet har berett en regeringsproposition till en ny universitetslag, vilken ska avlåtas till riksdagen i februari.
Nya filmer som presenterar staten som arbetsgivare har publicerats på Valtiolle.fi-webbplatsen.
Valtion työmarkkinalaitos
www.vm.fi/vtml