Siirry suoraan sivun tekstisisältöön

Valtiotyönantaja 1/2010 < Artikkelit < Uusia malleja yhteisen keskustelun ja kehittämisen kautta

Miten in-house -toimija palvelee?

Uusia malleja yhteisen keskustelun ja kehittämisen kautta

HAUSin uusi rooli on otettu vastaan myönteisesti.  Uusi laki antaa raamit ja hyvät mahdollisuudet HAUSin monenlaiseen hyödyntämiseen strategisen kumppanuuden pohjalta. 

HAUSia koskeva uusi laki astui voimaan 1.1.2010. HAUS on kehityttynyt 39-vuotisen historiansa aikana - kunkin ajan vaateiden mukaisesti - virastosta liikelaitokseksi ja liikelaitoksesta osakeyhtiöksi sekä edelleen valtion omistamana osakeyhtiönä toimivaksi valtion sidosryhmäyksiköksi. Uusi HAUS keskittää palvelunsa erityisesti valtion- ja EU-hallintoon. Palvelun sisältönä on edelleen koulutus ja kehittäminen sekä niihin liittyvä liiketoiminta.

Uusi rooli, uudet lähestymistavat

Valmista listaa siitä, mitä in-house -toiminta kaiken kaikkiaan voi sisältää ei ole, vaan sisältöä haetaan monin yhteisin keskusteluin. Mahdollisuuksia in-house -toimijan monenlaisiin tehtäviin haetaan erilaisilla foorumeilla, valtio-omistajan, monien yhteistyökumppanien ja asiakasorganisaatioiden sekä HAUSin kesken. HAUS on ollut mukana mm. valtion henkilöstöjohdon foorumissa ja osallistuu pysyvänä asiantuntijana foorumin työvaliokuntaan. Monia ideoita, malleja, hankeaihioita ja koulutusehdotuksia on kartoitettu ja konkreettista valmistelutyötä käynnistetty.  Eräitä ideoita tultaneen kokeilemaan pilottipohjalta, mikä yleensä on hyvä lähestymistapa uusien mallien ja niiden toimivuuden varmistamiseen. 

Suomalainen hallinto ja virkamiehistö muuttuvat.  Lyhyesti voimme sanoa muutoksen tuovan mukanaan monia uusia vaateita myös virkamiehistön osaamiseen, tietoihin, taitoihin ja asenteisiin. Vaikka suomalainen koulutus on kaiken kaikkiaan maailman huippua, on selvää, että hyvälläkään peruskoulutuksella ei tämän päivän hallinnossa kovin pitkälle selvitä.  Koulutustarpeet alkavat heti rekrytoinnin jälkeen. Yhtenä myös in-house -keskusteluissa jo esiin nousseena asiana onkin ollut entistä laajemman ja systemaattisemman perehdyttämiskoulutuksen varmistaminen kaikille uusille virkamiehille, kun yhä useammat tulevat valtionhallinnon ulkopuolelta. Koulutus- ja kehittämistarpeet jatkuvat läpi uran; huippuvirkamiehillekin kokemuksen karttuminen paljastaa usein omien tietojen ja taitojen rajallisuuden - ainakin jos itsellä on myönteinen lähtökohta oman osaamisen jatkuvaan kehittämiseen.

Yhteistä pohdintaa, keskustelua ja tekemistä

Miten in-house -toimija kaiken kaikkiaan voi palvella valtionhallintoa, riippuu keskeisesti niistä tarpeista ja toiveista, joita ministeriöillä, virastoilla ja laitoksilla tulee olemaan. Tarpeet tulevat aina hallinnosta, Munkkiniemessä niitä ei synnytetä.  HAUSin tehtävänä on pystyä vastaamaan näihin koulutus- ja kehittämistarpeisiin; in-house -toimijan tulee varmistaa, että sillä on tarjottavanaan relevanttia osaamista, palveluiden riittävä volyymi, tuotteiden korkea laatu.  Sidosryhmäyksikön rooli ja sen mukaisesti mahdollisuus osallistua hallinnon sisäiseen keskusteluun, takaa mahdollisuuden varmistaa oikea ymmärrys todellisista tarpeista ja mm. palveluiden sopivasta ajoituksesta. 

Uuden in-house -roolin myötä HAUSin koulutustarjontaa ei suinkaan vaihdeta kokonaan. Hyviksi koetut koulutusohjelmat ja lyhytkurssit jatkuvat, luonnollisesti eläen ja muuttuen ajassa. Niin vanhojen kuin uusienkin tuotteiden kehityksessä saatu palaute on erittäin tärkeää. Toivon, että myös yksittäisten koulutustuotteiden kehittelyssä voimme uuden roolin myötä rakentaa entistä tiiviimpää vuoropuhelua asiakkaidemme kanssa.

Suomalainen virkamies huipputuote

HAUSilla on jo kymmenkunta vuotta ollut tärkeä rooli suomalaisen hallinnon osaamisen viejänä maan rajojen ulkopuolelle. Tämä rooli säilyy ja syvenee myös in-house -tehtävässä. EU-hallinnon palveleminen tarkoittaa käytännössä erityisesti EU-rahoitteisiin hankkeisiin osallistumista: hankkeiden identifiointia, valmistelua ja johtamista sekä resursointia. HAUS jatkaa aktiivista toimintaansa twinning-hankkeissa, kanavoiden osaltaan suomalaista hallinnon osaamista yleisemmissä hallinnon kehittämisen ja koulutuksen hankkeissa mutta tarvittaessa myös spesifimmillä substanssialueilla. Viimeksi mainitut hankkeet edellyttävät luonnollisesti läheistä yhteistyötä ao. ministeriön, viraston tai laitoksen kanssa. Mahdollisuuksia on monia ja eurooppalaisten hallintojen kilpailuissa suomalaisella hallinnolla on paljon annettavaa. Suomalainen virkamies on kansainvälinen huipputuote, joka kannattaa esitellä!

Mukaan osaamisen kehittämiseen

Onnistuneen koulutuksen ja kehittämisen tekevät aina ihmiset ja heidän osaamisensa. HAUSin osaaminen syntyy omasta väestä ja ulkopuolisista resursseistamme. HAUS tarjoaa myös oivan paikan oman osaamisen kehittämiseen. Toivon kovasti, että saamme jatkossa määräaikaisiin tehtäviin lisää myös nykyisiä virkamiehiä. Yksi tai kaksi vuotta HAUSissa tai lyhyempikin aika vaikkapa tietyn in-house -palvelun kehittämisessä antaa varmasti paljon sekä konserni- että henkilötasolla.

Anneli Temmes
Toimitusjohtaja, HAUS kehittämiskeskus Oy

Tulostettava versio

Toimitusjohtaja Anneli Temmes toivoo virkamiehiä HAUSiin kiertoon.

Toimitusjohtaja Anneli Temmes toivoo virkamiehiä HAUSiin kiertoon.

Kommentoi artikkelia

 

Sivun ylälaitaan

Leijonavaakuna

Valtion työmarkkinalaitos
www.vm.fi/vtml