Valtiotyönantaja 1/2010 < Lyhyesti < Valtiolle.fi palveluksessanne
Potentiaaliset työntekijät tuntevat jo aika hyvin Valtiolle.fi-sivuston, joka on Heli-järjestelmän kotisivusto. He tuntuvat myös tietävän, että valtion työnantajat rekrytoivat Helin avulla. Valtiolle.fi-sivusto on viimeisen vuoden aikana kerännyt viikottain noin 23 000 - 27 000 käyntiä. Vuoden 2009 aikana sivuilla vierailtiin kaikkiaan yli 1 050 000 kertaa. 40 % kävijöistä tuntee www-osoitteen ja tulee sivuille suoraan.
Kävijöistä suurin osa siirtyy pääsivulta suoraan Heli-järjestelmään. Lisäksi huomattava Helin käyttäjäjoukko tulee järjestelmään ohi Valtiolle.fi-pääsivun, jonkun avoinna olevan paikan www-linkin kautta esim. viraston omilta www-sivuilta tai MOL-sivustolta. Nämä käynnit eivät rekisteröidy Valtiolle.fi-kävijätilastoihin.
Heli sivuston ytimessä
Tietojemme mukaan Heli-järjestelmä toimii hakijoiden näkökulmasta jo aika hyvin. Heliin jätetään päivittäin noin 400 hakemusta, vuonna 2009 rikkoutui 110 000 hakemuksen raja. Niiden avulla täytettiin lähes 5 000 valtiolla avoinna ollutta paikkaa. 92,5 % saaduista hakemuksista tulee sähköisesti järjestelmän kautta, ja lopuistakin paperihakemuksista uskotaan päästävän eroon hakijoita sopivasti ohjaten. Avoimia hakemuksia, jotka ovat voimassa 6 kk, on järjestelmässä noin 1 500 kpl. Osa sivuston käyttäjistä seuraa avautuvia paikkoja Hakuvahti-toiminnon avulla.
Sähköinen rekrytointijärjestelmä on tullut pysyväksi osaksi valtionhallinnon rekrytointia. Nykyinen järjestelmä tullee palvelemaan valtiota 2011 vuoden loppuun. Vuoden 2010 aikana Valtiokonttorin Hallinnon ohjaus toimiala tekee esitutkimuksen uudesta järjestelmähankinnasta, niin että uusi ja entistä ehompi järjestelmä voitaisiin ottaa käyttöön vuoden 2012 alusta.
Älä kävele onnesi ohi
Valtiolle.fi-sivusto on olemassa valtion työnantajien rekrytointia helpottamassa. Sen tarjoama maksuton mainos- ja viestintäkanava voi nostaa tehokkaasti pienenkin työnantajan tunnettuutta, kunhan sen ottaa aktiiviseen käyttöön.
Sivuston ehdoton helmi on työnantajaesittelyt. Niiden päivitystä tullaan pyytämään virastojen yhteyshenkilöiltä
kevään mittaan. Tietojen ajantasaisuuden lisäksi esittelyä kannattaa "stailata" kuvilla ja mahdollisimman elävällä
tekstillä. Samalla omilla nettisivuilla olevaa rekrytointitietoa kannattaa katsoa uusin silmin tai pyytää vaikka
hetkeksi lainaan kesäharjoittelijan silmiä. Naapurin sivustoltakin ideoita voi vapaasti hakea. Pienellä työllä saattaa
saada aikaan merkittäviä ja äärimmäisen halpoja parannuksia.
Marjaana Laine
Työmarkkina-asiamies, VTML
Murr....leijona-ainesta? Leijona mainostaa valtion työpaikkoja Oikotie.fi:ssä 16.3. asti.
Valtion työmarkkinalaitos
www.vm.fi/vtml