Siirry suoraan sivun tekstisisältöön

Valtiotyönantaja 1/2011 < Lyhyesti < Tutkimushanke: Johtamisella innovaatioita ja hyvinvointia julkiselle sektorille

Tutkimushanke: Johtamisella innovaatioita ja hyvinvointia julkiselle sektorille

Työterveyslaitos, Aalto-yliopiston BIT-Tutkimuskeskus ja VTT ovat käynnistäneet yhteisen Inno-Vointi-tutkimushankkeen, jossa selvitetään julkisen sektorin palvelujen uudistamista. Tutkimuksessa henkilöstön hyvinvointi nähdään osana innovaatiotoimintaa. Hankkeen määräaika on 30.6.2013.

Hankkeessa selvitetään

  • millä tavoin julkisen sektorin työntekijöiden kehitysideat ja ymmärrys asiakkaista voidaan saada keskeiseksi osaksi innovaatioiden synnyttämistä ja käyttöönottoa,
  • miten asiakaslähtöisiä, palvelujen laatua ja tehokkuutta parantavia innovaatioita voidaan tehdä työntekijöiden osaamista arvostavasti ja työhyvinvointia edistävästi ja
  • millaisella johtamisella innovaatioita ja työhyvinvointia syntyy yhtä aikaa.

Tutkimus toteutetaan seuraavissa organisaatioissa: HUS Servis, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, MTT, Palmia (Helsingin kaupungin liikelaitos), Verohallinto, Hämeenlinnan kaupunki / Hyvinvointipalvelut, Vantaan kaupunki / Sivistystoimi ja Oulun kaupunki / Sosiaali- ja terveyspalvelut.

Lisätietoa Työterveyslaitoksen sivulta


Tulostettava versio

 

Sivun ylälaitaan

Leijonavaakuna

Valtion työmarkkinalaitos
www.vm.fi/vtml