Siirry suoraan sivun tekstisisältöön

Valtiotyönantaja 2/2007 < Pääkirjoitus

Yhdessä toimimisen aika

Pääministeri Matti Vanhasen toinen hallitus uudistaa valtion toimintoja näkyvästi ja tuntuvasti. Hyvin suuri muutos on yliopistojen aseman ja yliopistorakenteen muutos. Sen yhteydessä myös useisiin henkilöstöä ja palvelussuhteen ehtojen määräytymistä koskeviin kysymyksiin on tarpeen hakea uusia ratkaisuja. Hallitusohjelma sisältää kahden ministeriön ja osan kolmannesta yhdistämisen, muutosta ministeriöiden toimialajakoon, toimintayksiköiden välisiä tehtäväsiirtoja ja paljon työelämää koskevia tavoitteita ja toimenpiteitä. Käynnistyvissä hankkeissa tehdään muun muassa valtion aluehallinnon kattava selvitys ja siihen perustuvat ratkaisut sekä uudistetaan paikallishallintoa.

Hallitus täydensi edellisen hallituksen tuottavuusohjelmaa siten, että jatkotoimet suurelta osin koskevat aikaa vuodesta 2011 eteenpäin. Vahvasti on esillä tuottavuuden ja työelämän laadun kehittäminen yhtä aikaa. Itse asiassa monet, jolleivat kaikki,  tuottavuustyön osa-alueet ovat samat kuin työelämän laadun kehittämisen osa-alueet. Näkökulma osa-alueeseen saattaa toimijasta riippuen olla erilainen, mutta toista ei ole ilman toista. Tuottavuustyön osa-alueisiin voi tutustua suomalaisten työmarkkinaosapuolten myötävaikutuksella syntyneillä internetsivuilla.

Hallitusohjelmaan sisältyvien ja muiden muutosten tukemisessa kuten koko valtion työnantajakentän yhteistyössä on aika ottaa uusi vaihde käyttöön. Ensimmäiset askeleet on otettu. Valtiovarainministeriö käynnisti 1.6.2007 muutosjohtamisen valmennusohjelman, jonka tavoitteena on olla virkamiesjohdon ja esimiesten tukena muutosten hyvässä toteuttamisessa. Ensi kommenteissa ohjelmaa on pidetty tervetulleena ja todettu, että sitä olisi toivottu jo aikaisemmin. Tämä ohjelma on tietysti vain pieni osa koko muutosvalmiuksien lisäämisessä ja muutosten toteuttamisessa. Muutosvalmiudet kehitetään ja muutokset toteutetaan toimintayksiköissä ja hallinnonaloilla. Muutosvalmennusta voi hankkia ja uudistumiskykyä kehittää omin toimin.

Tämä ohjelma on valtioneuvoston viesti johdolle ja esimiehille siitä, että he eivät ole yksin. Yhdessä tekeminen on tarpeen muutoinkin yli hallinnonala- ja organisaatiorajojen.

Ministeri Mari Kiviniemi antoi avaustilaisuudessa toimeksiannon ohjelmaan osallistuvalle virkamiesjohdolle. Hän pyysi seminaariin osallistuneita valmistelemaan tämän yhteisen muutosvalmennuksen puitteissa viiden kohdan ohjelman, jolla johtamista voidaan julkisella sektorilla parantaa. Toimenpiteiden pitää olla sellaisia joihin jokainen osallistuja sitoutuu ja on valmis viemään ne lävitse omissa organisaatioissaan. Työskentely käynnistyi samana päivänä työryhmissä ja plenumissa. Tuo toimeksianto saattaa olla hyvin tärkeä kanava vuorovaikutukselle virkamiesjohdon ja poliittisen johdon välillä ja annettu tilaisuus kannattaa käyttää hyvin.

Teuvo Metsäpelto, valtion työmarkkinajohtaja
VTML

Tulostettava versio

Huomaa

Tuottavuustyön osa-alueisiin voi tutustua suomalaisten työmarkkinaosapuolten myötävaikutuksella syntyneillä internetsivuilla.

Tuottavuustyö

 

 

 

Sivun ylälaitaan

Leijonavaakuna

Valtion työmarkkinalaitos
www.vm.fi/vtml