Teknologiateollisuuden johtaja Risto Alanko:Työtä kannattaa tehdä silloin kun sitä on

Työtä tehdään silloin kun työtä on. Jos emme pysty toimittamaan tavaraa täällä, asiakkaat hakevat sen jostain muualta, kiteyttää johtaja Risto Alanko työaikajoustavuuden merkityksen teknologiateollisuudelle.

Työajan tehokas sovittaminen työn vaatimuksiin parantaa tuottavuutta ja on keskeinen kilpailutekijä. Monipuoliset työajat sekä mahdollisuudet lyhentää tai pidentää työaikaa kysynnän mukaan parantavat työpaikan edellytyksiä sopeutua asiakkaan vaatimuksiin. Sopeutumiskyky mahdollistaa myös sen, ettei kysynnän tilapäinen supistuminen välttämättä johda henkilöstön vähentämiseen, linjataan teknologiateollisuudessa.

Johtaja Risto Alangon mukaan työaika ja sen käyttötavat muodostavat keskeisen työmarkkinakysymyksiin liittyvän lohkon. Työajan avulla yhdistetään henkilöstöresurssit ja käytössä oleva tuotantotekniikka ja -teknologia. Mutta lopulta kysyntätilanne ratkaisee sen miten globaaleilla markkinoilla pärjätään.

- Markkinatilanteesta tulee tarve venyä tai supistaa. Esimerkiksi tällä hetkellä on erittäin hyvä tilauskanta, mutta mikäli Yhdysvaltain taantuma pitenee, tavaroiden kysyntä laskee ja meidän täytyy siihen sopeutua. Kysymys onkin siitä, pystymmekö työaikajoustavuuden avulla pitämään yllä henkilöstöresurssien vakautta. Asian voi pelkistää siten, että työtä tehdään silloin kun työtä on. Jos emme pysty toimittamaan tavaraa täällä, asiakkaat hakevat sen jostain muualta.

Paikallinen sopiminen lisääntyy

Euroopassa oli 1980-luvulla työajan lyhentämistrendi ja Suomessakin työaikaa lyhennettiin aika nopealla aikataululla. Silloin kuitenkin toimittiin toisenlaisilla pelisäännöillä, nykyisin kilpailukyky rakennetaan tuottavuuden ja kustannuskehityksen kautta ilman valuuttakurssiveivauksia, Alanko toteaa ja jatkaa, että koko Euroopassa on esimerkiksi jouduttu arvioimaan uudelleen työaikojen enimmäismäärät, joista on sovittu suljetumman talouden oloissa. Esimerkiksi hän ottaa Saksan, jossa on yritystasolla sovittu toisenlaisista järjestelmistä. Kysymys on nimenomaan muuttuneesta kilpailuasetelmasta sekä siitä, että tietyissä tilanteissa myös työntekijät katsovat, että työpaikkojen säilymisen kannalta on järkevää soveltaa pitempiä työaikoja.

- Työsuojelullisessa mielessä nykyiset vuosi- tai viikkotyöajat eivät varmastikaan estä arvioimasta asiaa uudelleen. Myös työntekijöiden näkökulmasta työ- ja vapaa-ajan yhteensovittamisessa on paineita luoda lisää mahdollisuuksia. Normitasolla pitäisi mahdollistaa se, että sopimalla voidaan ottaa pitempi työaika käyttöön. Olemmekin neuvottelupöydässä käyneet tätä keskustelua, jota joudutaan jatkamaan, Alanko huomauttaa.

- Voihan olla niinkin, että joku haluaa tehdä palkkatyötään enemmän ja ostaa joltakin toiselta vaikka kesämökin rakentamisen. Eli tällöin kumpikin voisi tehdä enemmän sitä, mitä osaa. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että koko työuran ajan pitäisi tehdä pitempää päivää, vaan niin yritysten kuin henkilöstönkin näkökulmasta on järkevää tehdä eripituisia työjaksoja työuran eri vaiheissa.

Myös verotuskysymykset nousevat esiin, kun mietitään lisä- ja ylityön tekemistä. Euroopassa on jo malleja, joissa ylitöitä verotetaan kevyemmin kuin normaalityötä. Eli pyritäänkin työpanoksen määrän lisäämiseen eikä vähentämiseen. Aikanaan kuviteltiin, että työllisyyttä hoidetaan työaikaa vähentämällä. Mutta luulen, että kukaan ei enää ajattele niin, Alanko kuvaa tilanteen muuttumista.

Henkilöstön kustannustietoisuuden lisääminen tärkeätä

- Jos katsomme ylityökorvauksia, niin nehän ovat huippua. Lyhyellä tähtäimellä voikin ajatella, että minkä takia niistä sitten luopuisi. Mutta jos asiaa miettii vähän pitemmälle, voi tulla toisiin ajatuksiin. Yritys joutuu tarjousta tehdessään ottamaan kustannuslaskennassaan huomioon, millä hinnalla työ tehdään. Jos työstä on maksettava tuplahinta, voi olla että tarjous jää tekemättä tai se ei pärjää kilpailussa. Kun hintakilpailu on aito, voi sanoa, että ylityökorvaukset rajoittavat osittain ansiomahdollisuuksia.

Alanko arvelee, että julkisella puolella tätä voi olla vaikeampi ymmärtää, kun yhteys toiminnan rahoitukseen ei ole yhtä välitön.  

- Enkä väitä, että asia on yrityspuolellakaan kattavasti tiedostettu, mutta tiedostaminen on helpompaa siellä missätoiminnanmarkkinaehtoisuus on koko ajan läsnä. Tämän tietoisuuden lisääminen on iso haaste. Jos tätä ei yrityksissä tiedosteta, painopisteen siirtäminen paikallistasolle työajoista yms. asioista sopimisessa ei onnistu samalla lailla kun silloin, jos reunaehdot tunnistetaan.

Teknologiateollisuuden aloitteesta onkin sovittu taloudellisen koulutuksen järjestämisestä kaikkien henkilöstöryhmien edustajille. Huhtikuussa on ollut ensimmäiset pilottikurssit. Samalla kurssilla eri henkilöstöryhmiin kuuluvat opettelevat eräänlaisen pelin avulla tunnistamaan, minkälaisilla elementeillä yrityksen tulokseen vaikutetaan. Alanko korostaakin, että kaikki henkilöstöryhmät on saatava toimimaan yhteen, jotta yritys pärjää. Ilman tietoa on vaikea irtautua vanhoista asenteista.

Alanko muistuttaa, että toimintamallin muuttuminen edellyttää kohtalaisen isoa panosta työnantajajärjestöltä. Teknologiateollisuudessa onkin huomattu, että koulutus- ja myös konsultointitarve on selvästi kasvanut yrityksissä. Asiaa on osattava markkinoida ja työpaikoilla pitää olla valmiutta selittää, minkä takia esimerkiksi työaikajoustoja tarvitaan.

Vanhoissa ei kannata roikkua

Eurooppa kääntyy globaalin ympäristön mukana. Työaikakäyttäytyminen tulee hajautumaan ja kollektiivisopimusten merkitys vähenemään, mikä on Alangon mielestä yhteinen etu.

- Lainsäädäntö antaa kollektiivisopimusosapuolille aika laajat valtuudet poiketa normeista. Toki työsuojelunäkökulma on syytä pitää edelleen mukana, mutta peruslähtökohtana EU:n työaikadirektiivin 48 keskimääräisen viikkotunnin enimmäisraja riittäisi meilläkin. Henkilöstön itseohjautuvuus on lisääntynyt, kun osaamistaso on noussut. Kuitenkin työaikasäännökset on tehty toisista lähtökohdista. Yksilöllisten tarpeiden huomioonottaminen korostuu henkilöstöpolitiikassa. Motivaation kannalta on vain eduksi, jos työtä pystyy tekemään silloin kun sitä on. Tähän työaikajärjestelmien pitäisi antaa mahdollisuus. Mutta työnantajan vastuu säilyy edelleen kohtuullisen työajan rajan valvonnassa, Alanko linjaa.

Teknologiateollisuudessa on meneillään hanke, joka koskee sopimista yhden ylityön käsitteestä. Tämän hankkeen myötä tarkoitus on siirtyä järjestelmään, jossa kullakin työpaikalla sovittaisiin yhdestä ylityökorvauksesta. Se tekisi ymmärtämisen aika paljon helpommaksi.

- Työaikapankin käyttömahdollisuuksia pohtii myös yksi työryhmä. Tavoitteena on poistaa esteitä käyttää joustavia ratkaisuja. Esimerkiksi jos järjestelmä saadaan toivotulla tavalla käyttöön, voidaan välttää lomautuksia ja työvoiman vähennyksiä, joiden myötä menetetään myös osaamista, Alanko lisää.

Alangon mielestä myös hallinnossa on projekteja ja tilanteita, joissa tämän tyyppistäkin tasaamista kaivataan. Työaikapankki ei kuitenkaan korvaa liukuvan työajan käyttöä, vaan ne voivat täydentää toinen toisiaan.

- Paine yksilöllisten ratkaisujen tarjoamiseen kohdistuu myös työnantajiin. Kun kilpaillaan henkilöstöstä, työaikaratkaisut vaikuttavat valintoihin. Kuinka pystymme sopeutumaan monimuotoisiin työaikajärjestelmiin ja yhdistämään ne palkitsemiseen niin että järjestelmä toimii kokonaisuutena, sillä on myös merkitystä työmarkkinajärjestelmän kannalta. Valmiuksien luominen yhteistyössä onkin mielestäni keskeinen tavoite. Vanhoissa ei kannata roikkua, Alanko summaa.

 

Leena-Maija Jyllikoski
VM, viestintä

Tulostettava versio