Onko maallamme malttia voimaantua?

Urho Kekkosen maineikkaassa pamfletissa 1952 kysyttiin, onko maallamme malttia vaurastua. Talouskasvu onkin ollut Suomen menestystarinan vauhtipyörä, jonka avulla on voitu edistää kansalaisten elämän laatua ja sosiaalista hyvinvointia. Vaurastumiseen liittyvä taloudellinen tehokkuus ja kansainvälinen kilpailukyky eivät kuitenkaan yksin riitä kansallisiksi tavoitteiksi, vaan niiden rinnalle ikään kuin vankkureiden toiseksi pyöräksi tarvitaan vaikeammin määriteltävä lisätekijä, jota on vaihtelevasti kutsuttu henkiseksi tilaksi, arvoperustaksi, eetokseksi, toimintakulttuuriksi, yhteiskunnan eheydeksi tai sosiaaliseksi pääomaksi.

Dramaattisia ajankohtaisia osoituksia siitä, mitä taloudellisen voiton tavoittelun yksipuolinen ylikorostus ympäristön laadun ja ihmisten välisen luottamuksen kustannuksella voivat aiheuttaa, ovat ilmastonmuutos ja maailmanlaajuinen finanssikriisi.

Juha Sihvolan kanssa toimittamassani teoksessa Tarkemmin ajatellen: kansakunnan henkinen tila (Gaudeamus, 2008) todistelen, että rikkauden ja onnellisuuden sijasta hyvän elämän todellista sisältöä tulisi etsiä omien kykyjen kehittämiseen ja yhteiseen käyttämiseen, työntekoon ja oikeudenmukaisuuteen liittyvistä velvollisuuksista.

Valmiuksia muutoshaasteisiin

Vuonna 2008 olin puheenjohtajana Sitran työryhmässä, jonka tehtävänä oli pohtia Suomen muutosvalmiuksia nopeasti vaihtuvassa toimintaympäristössä. Johtaja Antti Hautamäen muotoilema työryhmän raportti Muutoksen Suomi - ihmiset muutoksen tekijöinä, instituutiot ihmisten tukijoina julkistettiin viime itsenäisyyspäivän aikaan.

Työryhmän raportissa identifioitiin keskeisinä muutostekijöinä globalisaatio, uusi informaatio- ja viestintäteknologia, ilmastomuutos, ikärakenne (erityisesti ikääntyvä suomalainen yhteiskunta), muuttoliike (maiden välillä ja maan sisällä) ja elinkeinot. Näiden tekijöiden valossa kartoitettiin muutosprosesseja seuraavilla muutoskentillä: aluerakenne ja väestönkehitys maan eri osissa, kasvava maahanmuutto, lasten ja vanhusten asema, taiteen ja luovan kulttuurin tehtävä Suomi-brändin rakentamisessa, koulutuksen ja tutkimuksen uudistaminen yliopistoissa, työn ja elinkeinojen kehitys globaalitaloudessa, ilmaston lämpeneminen ja energia.

Ryhmän keskusteluissa hahmottui varsin nopeasti ajattelumalli, jossa vastauksia ja valmiuksia muutoshaasteisiin tulee tarkastella sekä yksilöiden että instituutioiden tasolla. Avainasemassa muutoksen hallinnassa ovat yhtäältä kansalaisten arvot ja asenteet, toisaalta instituutioiden rakenteet ja toimintatavat.

Sosiaalinen pääoma siltana

Muutos on samanaikaisesti uhka ja mahdollisuus, joka herättää pelkoa ja vastarintaa mutta myös intoa ja toiveita. Muutospaineisiin voi olla reaktiona yhtäältä muutosjähmeys, muutosvastarinta ja muutospelko, toisaalta muutostarve ja tilaisuuksiin tarttuminen. Tässä valossa suomalaisten muutosvalmiuksia ja muutoksen hallintaa säätelee eri muodoissa toistuva jännite kahden voiman välillä. Suomalaisessa arvomaailmassa esiintyy yhtäältä halua uudistua ja ottaa riskejä, toisaalta suhteellisen konservatiivista perusturvallisuuden hakua. Poliittisia ryhmiä sisäisestikin jakaa retorinen vastakkainasettelu kilpailukyvyn ja tasa-arvon, menestyjien suosimisen ja huono-osaisista huolehtivan oikeudenmukaisuuden välillä.

Raportin johtopäätöksen mukaan ihmisten elämän hallinnan kannalta keskeisessä asemassa ovat instituutioiden systeemiset muutokset, joilla ne entistä paremmin tuottavat tehtävänsä mukaista arvoa yhteiskuntaan ja näin voimaannuttavat ihmisiä. Luottamukseen ja vuorovaikutukseen perustuva sosiaalinen pääoma luo sillan kilpailukyvyn ja tasa-arvon välille. Näin muutoksesta tulee uhkan sijasta mahdollisuus kaikille, jolloin ihmiset pääsevät muutoksen tekijöinä rakentamaan tietä kohti tulevaisuuden Suomea.

Yhteiskuntapoliittisena käsitteenä voimaantuminen (empowerment) tarkoittaa kansalaisten osalta kykyä valjastaa omat voimavaransa elämänhallintaan. Ihmisille voimaantuminen merkitsee paljon muutakin kuin tilaisuutta tyydyttää kulutustarpeitaan. Koulutus ja työllisyys ovat avainasemassa, samoin julkiset palvelut ja demokratiaan liittyvät perusoikeudet. EVAn asennetutkimuksista käy ilmi, että suomalaiset tuntevat epäluottamusta niin markkinavoimia kuin poliittisia päättäjiäkin kohtaan. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton 2009 julkistama kansalaisbarometri vahvistaa, että yli puolet vastaajista kokee mahdollisuutensa vaikuttaa asuinympäristöönsä ja yhteiskuntaan heikkoina.

Ihmiset muutoksen tekijöinä

Instituutioille voimaantuminen ei tarkoita byrokraattisen holhouksen lisääntymistä vaan kykyä toteuttaa omat yhteiskunnalliset tehtävät. Ajankohtainen myönteinen esimerkki on yliopistolakiuudistus, jossa valtion tiliviraston ahtaasta asemasta vapautettaville ja oikeushenkilöiksi muuttuville yliopistoille annetaan aikaisempaa laajempi oikeus päättää omista asioistaan.

Kautensa puoliväliin ehtineen pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen agendaan on kuulunut monia uudistushankkeita, jotka liittyvät mm. turvallisuuteen, ympäristöön, kuntarakenteeseen, veropolitiikkaan, tutkimusjärjestelmään, työuriin ja sosiaaliturvaan. Nopeasti edennyt talouden taantuma on kuitenkin sekoittanut asetelmia: tulevaisuus näyttääkin enemmän uhkalta kuin mahdollisuudelta. Silti voimaannuttaminen on noussut entistä ajankohtaisemmaksi, nyt elvyttämisen nimellä: asunnonomistajien, lainannostajien, kuluttajien, sijoittajien, pankkien ja yritysten taloudellista toimeliaisuutta virkistetään ja sen edellyttämää luottamusta rakennetaan miljardien eurojen tukipaketeilla.

Valtionhallinto on aktiivisesti valmistautunut muutosjohtamisen haasteisiin Finwin-ohjelmalla. Valtio onkin tällä hetkellä muutospaineiden ristiaallokossa. Valtiokonsernia on sisäisesti vahvistettu keskittämällä toimintoja uuden julkishallinnon periaatteiden mukaisesti. Talouskriisi on myös uudella tavalla nostanut esiin "kolmannen tien" mukaisia ajatuksia siitä, miten valtion ohjaavaa roolia tulisi vahvistaa taloudessa ja yhteiskunnassa. Toisaalta hallitus on itsepäisesti pitänyt kiinni tuottavuusohjelmasta, jossa tehokkuutta etsitään valtion henkilöstöä vähentämällä, mikä näyttää myötäilevän valtion tehtäviä minimoivaa uusliberalistista ajattelutapaa.

Voimavarojen järkevään käyttöön liittyvä panos-tuotos-tehokkuus antaa vain yhden näkökulman instituutioiden toimintaan. Pitää myös kysyä, kykenevätkö julkisen sektorin laitokset ja toimintajärjestelmät riittävän tuloksellisella tavalla täyttämään niille asetetut perustehtävät: tuottaako tutkimus uutta tietoa, lisääkö terveydenhoito ihmisten terveyttä, vahvistaako oikeuslaitos oikeusturvaa? Sitran raportissa todetaankin, että "instituutioiden tehostamisella ei saavuteta mitään, ellei sillä edistetä instituutioiden arvokkaita tavoitteita". Instituutioiden tulee edistää hyvää elämää ja tukea ihmisiä muutoksen tekijöinä. Voimaannuttamisen tulee olla molemminpuolisessa tasapainossa niin, että instituutioiden vahvistaminen kulkee käsi kädessä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämisen kanssa.

Ilkka Niiniluoto, kansleri
Helsingin yliopisto

Tulostettava versio