Siirry suoraan sivun tekstisisältöön

Valtiotyönantaja 2/2009

Valtiotyönantaja 2/2009

Onko maallamme malttia voimaantua?

Voimaannuttamisen tulee olla molemminpuolisessa tasapainossa niin, että instituutioiden vahvistaminen kulkee käsi kädessä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämisen kanssa, kirjoittaa Ilkka Niiniluoto

kysyy kansleri Ilkka Niiniluoto.

ALKU-virastot alkuun hyvällä henkilöstösuunnittelulla

Matti Hermusen mukaan ALKU-uudistuksessa tarvitaan avointa mieltä, yhteistä suunnittelua ja ennen kaikkea paikallisen johdon yhteistä tahtoa.

ALKU- eli aluehallinnon uudistamishanke tuo mukanaan mahdollisuuksia. Kyse on vain siitä, kuinka ne hyödynnetään, Tiehallinnon henkilöstöjohtaja Matti Hermunen korostaa.

Valtion henkilöstön työhyvinvointi vakaalla tasolla

Monista muutoshankkeista huolimatta valtion henkilöstön työtyytyväisyyden kehitys on ollut lievästi nouseva vuosina 2004-2008.

Matkustusstrategia täytäntöön

Valtion matkustusstrategian tavoitteiden saavuttaminen edellyttää tiivistä yhteistyötä sekä virastojen sisällä että virastojen ja niitä ohjaavien ministeriöiden välillä.

VTT:n kokemuksia matkahallinnon kehittämisestä

VTT on tehnyt matkahallinnon kehittämistyötä eri muodoissa jo 2000-luvun alusta lähtien. Työtä voidaan pitää hyvänä esimerkkinä matkustusstrategian mukaisista käytännöistä.

Kaukana mutta lähellä

Videoneuvottelut säästävät aikaa, rahaa ja ympäristöä. Monissa yrityksissä ne ovat jo arkipäivää ja kohta myös valtionhallinnossa.


Nytt från SAMV

Arbetsmarknadsuppgörelser i en ekonomisk recession

 

Sivun ylälaitaan

Leijonavaakuna

Valtion työmarkkinalaitos
www.vm.fi/vtml