Siirry suoraan sivun tekstisisältöön

Valtiotyönantaja 2/2009 < Lyhyesti < Valtiokonttorin henkilöstöpalvelut-yksikkö auttaa muutostilanteissa

Valtiokonttorin henkilöstöpalvelut-yksikkö auttaa muutostilanteissa

Valtion henkilöstöpalvelut-yksikkö tukee hallinnon kehittämistoimenpiteistä johtuvien henkilöstömuutosten hallittua toteutusta. Yksikön toiminta on käynnistynyt toimintasuunnitelman mukaisesti, kertoo johtaja Helena Tammi Valtiokonttorista.

Valtiokonttorin henkilöstöpalvelut-yksikön tehtävänä on tukea virastoja henkilöstön muutostilanteissa, kuten alueellistamisessa, organisaatiorakenteen muutoksessa, toiminnan ulkoistamisessa, yksikön lopettamisessa ja uuden perustamisessa. Yksikkö tukee virastoja muun muassa opastamalla ja neuvomalla.

Yksikön yksi keskeinen tehtävä on auttaa virastoja sijoittamaan henkilöstöä uudelleen organisaatioiden muutoksissa. Se myös tuotteistaa, kehittää, jalostaa ja levittää hyviä käytäntöjä, joita virastot voivat hyödyntää muutostilanteissa.

- Yksikkö muun muassa suunnittelee yhteisiä asiakirjamalleja, aineistoja ja menettelytapoja, joiden avulla saadaan synergiaetuja sekä säästetään aikaa, rahaa ja muita resursseja. Hallinnonalan henkilöstökoordinaattorien ja virastokoordinaattorien kouluttaminen ja tukeminen kuluu myös yksikön työvälineisiin. Koordinaattorien käyttöön suunnitellaan yhteistä työpöytää, Kaiku-Netiä, jonka koekäyttö voitaisiin aloittaa huhtikuussa, Tammi kertoo.

Työpöydältä löytyisi jokaiseen muutostilanteeseen sopivat linkit, esimerkiksi linkit VTML:n ohjeisiin ja yhteenvetoihin. Yksikkö myös kehittää yhteistyökumppaniverkostoa ja kilpailuttaa palveluita sekä kehittää yhteyksiä valtionhallinnon ulkopuolisiin työmarkkinoihin, kuten kuntiin.

Tärkeitä välineitä ovat myös Valtiokonttorin Kaiku-työnantajapalvelut ja HELI/www.valtiolle.fi -rekrytointisivusto, jonka käyttöä yksikkö myös pyrkii laajentamaan.

Valtiokonttorin henkilöstöpalvelut-yksikön perustaminen vastaa hallituksen tavoitteeseen turvata yhtenäisillä toimintatavoilla virastojen toiminta ja henkilöstön työmarkkina-asema. Palvelussuhteen jatkuvuuden turvaamista valtiolla edesauttaa se, että henkilöstö on valmis siirtymään uuteen yksikköön tai uusiin tehtäviin omalla työssäkäyntialueellaan. Kun valtiolle rekrytoidaan uutta henkilöstöä vuosina 2006-2011, henkilöstön valintatilanteet käynnistetään selvittämällä, onko valtionhallinnossa tarjolla alueellistamis- tai tuottavuustoimien vuoksi vapautuvaa henkilöstöä.

Leena-Maija Jyllikoski
VM. viestintä

Tulostettava versio

Henkilöstöpalvelut-yksikön johtaja Helena Tammi

Henkilöstöpalvelut-yksikön johtaja Helena Tammi

 

Sivun ylälaitaan

Leijonavaakuna

Valtion työmarkkinalaitos
www.vm.fi/vtml