Henkilöstö mukaan tuottavuustalkoisiin

Kun lausuu ääneen sanan tuottavuus, poistaa moni perusduunari pistoolinsa varmistimen ja ampuu sen oitis alas. Mutta tuottavuustalkoot voidaan toteuttaa myös henkilöstön työhyvinvointia lisäten.

Siellä missä kaksi valtion virkamiestä tai työntekijää kohtaa, kritisoidaan yleensä valtion tuottavuusohjelmaa. Kriittisyys on ainakin joiltain osin perusteltua, sillä pelkästään henkilöstön nuppiluvun vähentämiseen tähtäävä ohjelma on kovin ahdas tapa tarkastella tuottavuutta. Pahimmillaan se johtaa joko palveluiden heikkenemiseen tai henkilöstön väsymiseen, kun tehoa ja tuottavuutta tavoitellaan pelkästään henkilöstön työtahtia kiristämällä.

Kuntasektorilla tuottavuuden parantaminen hahmotetaan laajemmin, vaikuttavuuden näkökulmasta. Se pakottaa etsimään vastauksia sellaisiin kysymyksiin kuin mitä palveluita on tuotettava, jotta kansakunta pysyy terveenä ja työkykyisenä tai miten opetusta on parannettava, jotta pysytään edelleen Pisa-mittausten kärjessä.

Asettamalla palveluiden yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tuloksellisuuskriteerien ykköseksi julkinen sektori lunastaa oman olemassaolon oikeutuksensa. Jos taas yhteiskunnan kipeästi kaipaamia palveluja ei pystytä tuottamaan laadukkaasti, taloudellisesti ja vaikuttavasti, on ihan perusteltua kysyä mihin kuntia, valtiota ja muita julkisen sektorin toimijoita tarvitaan.

Tätä nykyä myös valtio on jalostanut tuottavuusnäkemystään ja lanseerannut tuottavuusohjelman rinnalle kestävän kehityksen tuottavuushankkeen (KeTu), jossa korostuu vaikuttavuus arviointiulottuvuutena sekä henkilöstön työhyvinvointi välineenä kohti parempaa tuottavuutta. Ohjelmaa ollaan parhaillaan maastouttamassa eri virastoihin. Toivottavasti se eletään todeksi valtion työyhteisöissä.

Samat palvelut mutta fiksummin

Vaikuttavuuden ja laadun ohella tuottavuushankkeisiin liittyy myös kolmas ulottuvuus. Se on tapa, jolla palvelut tuotetaan. Silloin tarkoitetaan kunta- ja hallintorakenteita, palveluprosesseja ja sitä miten työ organisoidaan virasto-, osasto- tai ammattikuntarajat ylittäen tai julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöllä tai keskinäisellä työnjaolla.

Tavoitteena on tuottaa samat, ellei vielä paremmat, palvelut kuin ennen, mutta aiempaa fiksummin tuotettuina eli työprosesseja parannellen ja tietotekniikkaa ja innovaatioita hyödyntäen.

Tutkimukset osoittavat, että 60 prosenttia tuottavuudesta on innovaatioita eli aiempaa järkevämpiä tapoja tuottaa palvelu. Koska valtaosa innovaatioista tapahtuu asiakaspinnassa, siellä missä palvelun tarjoaja ja sen vastaanottaja kohtaavat, on tärkeää, että tuottavuushankkeissa on alusta asti mukana se porukka, joka tyydyttää asiakkaan palvelutarpeet. Siis kuntien ja valtion tavalliset työntekijät.

Juuri tämä henkilöstö tulkitsee asiakkaan (veronmaksajan) palvelutarpeen muutoksia, arvioi tuotettujen palveluiden laatua ja varmistaa niiden yhteiskunnallisen vaikuttavuuden osana päivittäistä työtään.

Jotta henkilöstöllä olisi edellytykset innovoida, sen täytyy olla ammatillisesti hyvin koulutettua ja voida hyvin. Kestävää tuottavuutta ja tuloksellisuutta voidaan saavuttaa vain panostamalla henkilöstön hyvinvointiin ja lisäämällä henkilöstön kokemaa turvallisuutta, sillä se rohkaisee hakemaan uusia työtapoja ja yhteistyökuvioita.

Tähänastisissa tuloksellisuushankkeissa on ollut yksi paha valuvika. Hankkeita on suunniteltu ja johdettu ylätasolta ja unohdettu ne, joiden työpanoksesta ja hyvinvoinnista tuottavuuden paraneminen on viime kädessä kiinni!

Temmellyskentällä vilisee toimijoita

Juuri tällä hetkellä julkisen sektorin tuloksellisuustyö näyttäytyy ristiriitaisten odotusten, tarpeiden ja keinojen temmellyskenttänä. Toimijoina on niin poliitikkoja ja virkamiehiä kuin työntekijöitä ja kansalaisaktiiveja. Lisäksi pelikentällä häärivät yritykset, jotka yrittävät soveltaa markkinoilla testattuja keinoja ja omia liiketoimintamallejaan julkisen sektorin toimintaan, ja ay-liike, joka varjelee omiensa etua.

Myös media ottaa hanakasti kesken kehittämistyön kantaa tehtyihin ratkaisuihin. Kaikilla on yhtä legitiimi oikeus esittää mielipiteitä ja tehostamiskeinoja, mutta jopa asiantuntijan on vaikea arvioida, kenen ratkaisuvaihtoehto johtaisi palvelujen laadun, vaikuttavuuden ja henkilöstön työhyvinvoinnin kannalta parhaaseen lopputulokseen.

Silti kannustan dialogiin, sillä vain rationaalisesti keskustellen päästään ratkaisuun. Eikä se saisi jäädä pelkäksi teoreettiseksi keskusteluksi, vaan pitäisi ihan oikeasti synnyttää malleja, jotka jokainen voi allekirjoittaa ja joihin sitoutua.

Vaihtoehdot kovin vähissä

Ay-liikkeelle ja muille etujärjestöille on leimallista kyky tunnistaa ja nostaa esiin ongelmia ja epäkohtia. Soisin, että ammattiliitoissa kyettäisiin virheiden etsimisen lisäksi rohkeisiin linjauksiin, jotka johtaisivat uusiin työn tekemisen tapoihin ja samalla julkisen sektorin tuottavuuden nousuun.

Tämä palvelee myös ay-liikkeen perustehtävää eli jäsenten ansiokehityksen turvaamista, sillä entistä suurempi osa jaettavasta kasvusta syntyy tulevaisuudessa tuottavuuden nousun, ei työpanoksen lisäämisen avulla, hän huomauttaa.

Unohdetaan siis juhlapuheet ja -seremoniat ja kääritään hihat! Vaihtoehdot ovat aika karut. Jos jatketaan kuten ennenkin, ongelmat kasaantuvat. Väestön ikääntymisestä ja sen aiheuttamasta palvelutarpeen kasvusta sekä työikäisen väestön vähenemisestä ja huoltosuhteen heikkenemisestä ei yksinkertaisesti selvitä ilman tuottavuuden olennaista parantamista.

Reipaskaan tuottavuuden kasvu ei säästä meitä veronkorotuksilta. Myös palveluja saatetaan joutua tulevaisuudessa karsimaan, mutta ilman tuottavuustalkoita karvaita lääkkeitä jouduttaisiin annostelemaan huomattavasti enemmän.

Jari Vettenranta
Kehittämispäällikkö, JHL

Tulostettava versio