Siirry suoraan sivun tekstisisältöön

Valtiotyönantaja 2/2010 < Lyhyesti < Lait eläkeasioiden siirtämisestä Kevaan vahvistettu

Lait eläkeasioiden siirtämisestä Kevaan vahvistettu

Tasavallan presidentti vahvisti 4.6.2010 lakimuutokset, joiden mukaan Valtiokonttorin henkilöasiakkaiden eläkeasioiden käsittely ja palvelu siirtyy Kevaan 1.1.2011. Samassa yhteydessä eläketurvan toimeenpanossa toimiva henkilöstö, noin 145 henkilöä, siirtyy Kevan palvelukseen.

Valtiokonttori jatkaa edelleen eläkelaitoksena ja vastaa valtion eläketurvaan liittyvistä työnantaja-asiakkaiden palveluista kuten eläkemaksujen laskennasta, perinnästä ja edelleen tilittämisestä sekä palvelussuhteiden rekisteröinnistä. Valtiokonttorin vastuulla säilyy edelleen myös valtiotyönantajille tarjottava Kaiku-työhyvinvointipalvelut.

Tehtävien siirrolla ei ole vaikutusta eläkkeiden rahoitukseen. Valtion eläkkeet rahoitetaan edelleen valtion budjetista ja Valtion eläkerahasto (VER) huolehtii valtion eläkevarojen sijoittamisesta. 

Muutoksen tavoitteena on saada aikaan kustannussäästöjä tietojärjestelmien kehittämisessä ja ylläpidossa sekä tukipalveluissa, sillä valtion ja kuntien eläkejärjestelmät ovat varsin samankaltaisia.

Samassa yhteydessä vuoden 2011 alussa muuttuu Kuntien eläkevakuutuksen uudeksi nimeksi Keva.  


Tulostettava versio

 

Sivun ylälaitaan

Leijonavaakuna

Valtion työmarkkinalaitos
www.vm.fi/vtml