Valtiotyönantaja 3/2007 < Lyhyesti < Julkinen sektori suhtautuu myönteisesti vanhempainvapaaseen
Tuoreen päättäjäkyselyn mukaan työyhteisöt suhtautuvat positiivisesti isien pitämiin vanhempainvapaisiin. Kahdeksan kymmenestä vastaajasta ilmoittaa perheen ja työn yhteensovittamisen olevan nykyaikana niin miesten kuin naistenkin tehtävä.
Enemmistö vastaajista kokee isän pitämän vanhempainvapaan työyhteisössä hyväksytyksi asiaksi. Julkisella sektorilla asiaan suhtaudutaan erityisen myönteisesti, isän pitämää vanhempainvapaata pitää hyväksyttynä jopa 97 prosenttia.
Kyselytutkimuksen avulla haluttiin selvittää, miten sosiaali- ja terveysministeriön keväällä käynnistetty Isät perhevapaalle -kampanja on vaikuttanut asenteisiin ja tietotasoon työyhteisöissä. Vastaajajoukkoon kuului 1 500 ylimmän johdon edustajaa sekä henkilöstö- ja viestintäpäättäjää.
Miesten pitämä vanhempainvapaa lisää sukupuolten tasa-arvoa koulutuksessa ja työelämässä. Vapaiden jakaminen vanhempien kesken on sekä työnantaja- että työntekijäosapuolen etu. Isien kannustamista vanhempainvapaalle ei kuitenkaan koeta työyhteisöissä vielä sitouttamis- tai kilpailuvalttina.
Ylin johto arvioi vanhempainvapaan jopa muita vastaajia merkityksettömämmäksi sitouttamiskeinoksi. Vain 30 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että miesten pitämä vanhempainvapaa voi vaikuttaa yrityksen tulokseen positiivisesti.
Sosiaali- ja terveysministeriön Isät perhevapaalle -kampanjassa edistetään sukupuolten tasa-arvoa työelämässä ja koulutuksessa pyrkimällä lisäämään isien pitämiä perhevapaita. Hankkeeseen ovat sitoutuneet myös työmarkkinajärjestöt.
Työyhteisöt suvaitsevaisia
4.7.2007
Sotilaana ja poliisina toimivat isät
jäävät mielellään vanhempainvapaalle 28.9.2007
Valtion työmarkkinalaitos
www.vm.fi/vtml