Siirry suoraan sivun tekstisisältöön

Valtiotyönantaja 3/2007 < Lyhyesti < Tilaajavastuulain tehovalvonta käynnistyy koko Suomessa

Tilaajavastuulain tehovalvonta käynnistyy koko Suomessa

Tilaajavastuulaki astui voimaan tämän vuoden alussa. Sen tavoitteena on edistää yritysten välistä tasavertaista kilpailua sekä työehtojen noudattamista. Lailla pyritään torjumaan harmaata taloutta estämällä lainvastaista työn hinnalla kilpailua. Lakia valvovat Uudenmaan työsuojelupiirin tarkastajat tekevät tänä vuonna tarkastuksia mm. rakennusalalle, majoitus- ja ravintola-alalle, metalliteollisuuteen, kuljetusalalle sekä julkishallintoon.

Tilaajavastuulaki koskee yrityksiä ja julkisyhteisöjä, jotka käyttävät vuokrattuja työntekijöitä tai ovat tehneet alihankintasopimuksen.

Lain mukaan työn tilaajalla on velvollisuus selvittää, että sopimuskumppani kuuluu ennakkoperintä-, arvonlisävero- ja työnantajarekistereihin sekä kaupparekisteriin. Lisäksi sopimuskumppanin on osoitettava tilaajalle pyynnöstä todistus verojen maksamisesta, eläkevakuutusten ottamisesta ja maksamisesta sekä selvitettävä, mitä työehtosopimusta se noudattaa. Lakiin sisältyy myös henkilöstön edustajien tiedonsaantioikeus alihankinta- tai vuokratyösopimuksista.

Jos tilaaja laiminlyö selvitysvelvollisuutensa, seurauksena on 1 500 - 15 000 euron laiminlyöntimaksu. Uudenmaan työsuojelupiiri vastaa tilaajavastuulain valvonnasta koko Suomen alueella. Vuonna 2007 tehdään noin 500 tarkastusta. Tarkastukset tehdään joko työpaikkatarkastuksina tai työsuojelutoimistoon toimitettavien asiakirjojen perusteella. Tarkastuksilla valvotaan tilaajavastuulain mukaisen selvitysvelvollisuuden toteutumista. Lisäksi valvotaan henkilöstön edustajien tiedonsaantioikeuden toteutumista.

Tarkastuksia myös julkishallinnossa

Julkishallintoa koskeva valvontahankkeen tavoitteena on alkuvaiheessa tiedottaa julkishallinnon toimintayksiköille uuden lain velvoitteista ja neuvoa lain soveltamiseen liittyvissä kysymyksissä. Tarkastustoiminnalla pyritään valvomaan, että tilaaja on noudattanut lainmukaista selvitysvelvollisuuttaan.

Tällä hetkellä julkishankkeen parissa työskentelee neljä tarkastajaa. Vuoden 2007 loppuun mennessä pyritään tekemään n. 90 tarkastusta ympäri Suomen. Tarkastuksilla on jo nyt käynyt ilmi, että julkishallinnossa tilaajavastuulaki on yllättävän huonosti tunnettu ja jäänyt tiedottamisessa ja kouluttamisessa selvästi hankintalain varjoon. Uusi hankintalaki edellyttää kilpailuttamaan kaikki kynnysarvot ylittävät hankinnat, mikä myös lisää ulkopuolisten palveluiden tuottajien määrää. Tilaajavastuulaki koskee myös ns. suorahankintaa sekä pienhankintoja, jotka jäävät hankintalain mukaan palveluhankintoja koskevien kynnysarvojen alapuolelle.

Valvonnan kohteita ei ole tarkasti rajattu. Tarkastuksia tehdään erityisesti kunnissa, kaupungeissa ja niiden omistamissa yhtiöissä tai liikelaitoksissa. Myös valtionhallinnon toimintayksiköitä tullaan tarkastamaan. Tällä hetkellä valvonnassa keskitytään erityisesti rakennus- ja kunnossapitopalveluihin sekä siivous- ja terveyspalveluihin. Lisäksi tullaan valvomaan kuljetus- ja ruokahuoltopalveluiden alihankinta- ja vuokratyösopimuksia. Jatkossa valvontakohteita tullaan tarkentamaan käytännön havaintojen perusteella.

Päivi Lanttola
VTML

Tulostettava versio

Huomaa

Lisätietoja: Uudenmaan työsuojelupiirin piiripäällikkö Markku Marjamäki sekä tilaajavastuutarkastajat, puh. (09) 774 711.

 

Sivun ylälaitaan

Leijonavaakuna

Valtion työmarkkinalaitos
www.vm.fi/vtml