Siirry suoraan sivun tekstisisältöön

Valtiotyönantaja 3/2008 < Artikkelit < Finwin päättyi, mutta jatkuu

Finwin päättyi, mutta jatkuu

Nyt on aika suunnata katse tulevaan. Finwin-haasteet, joita kansliapäällikkö Sirkka Hautojärvi esitteli päätösseminaarissa, ovat meillä jatkossakin edessä ja vaativat koko ajan uusia vastauksia. Nämä puolestaan saattavat luoda uusia haasteita, kuten professori Geert Bouckaert uudistusprosessien etenemistä kuvasi.

Muutokselle altista toimintakulttuuria ei synny, jollei johto ymmärrä sen tarvetta. Oma esimerkki on kenties kaikkein tärkeintä, kun luodaan yhteisen tekemisen kulttuuria. Toisten kokemuksista oppiminen on Finwin-ohjelmassa todettu tehokkaaksi opetusmenetelmäksi. Ohjelmalla kokonaisuutena on ollut merkitystä ennen kaikkea eri osapuolten yhteisenä strategisten ja muiden johtamiskysymysten keskustelufoorumina ja sitä kautta keskinäisen ymmärryksen ja luottamuksen lisääntymisenä myös työnantajaosapuolen, henkilöstöjärjestöjen ja henkilöstön edustajien välillä.

Finwin tunnetaan

Finwin-ohjelman voi sanoa saavuttaneen myönteisen vastaanoton, jota kannattaa hyödyntää seminaarisarjan päättymisen jälkeenkin. Kohderyhmää tulee kuitenkin laajentaa, mutta toisaalta laajamittaista seminaariohjelmaa ei sellaisenaan liene tarkoituksenmukaista jatkaa.

Finwin-toimintaa tulee jatkossa eriyttää ja suunnata entistä enemmän kunkin muutoshankkeen tarpeiden mukaisesti. Finwin-teema on luonteva, tunnettu yhteinen nimittäjä, jonka alla voidaan organisoida monentyyppistä, eri toimijoiden yksin tai yhteistyössä toteuttamaa vaikuttamista ja kehittämistä.

Vaikka vastuu seminaarien tai muiden tilaisuuksien järjestämisestä siirtyykin todennäköisesti ministeriöille ja virastoille, valtiokonserni tarjoaa toiminnalle edelleen tukea koulutukseen, ohjaukseen ja mahdollisuuksien mukaan myös rahoitukseen. Olennaista on, että vaikuttamisella ja kehittämisellä on riittävän yhteinen suunta ja yhteisiä sisältöjä.

Valtiokonttorin Kaiku-ohjelmassa koulutettujen kehittäjien hallinnonalojen sisäistä ja poikkihallinnollista verkostoitumista ja siitä saatuja kokemuksia tulee käyttää hyväksi. Samoin kehittäjien sekä toimintayksiköiden hallinto- ja henkilöstöjohdon osaamista ja verkostoja kannattaa hyödyntää.

Yhteistoiminta jatkuu

Finwin-työryhmässä on käsitelty eräitä ehdotuksia toimenpiteistä, joita voitaisiin jatkossa toteuttaa Finwin-teeman alla. Vuosille 2007-2010 tehdyn virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti järjestetään osapuolten yhteistä muutosvalmennusta, joka käynnistyi joulukuussa 2007. Seuraava tilaisuus on suunniteltu syksyyn 2008. Nämä tilaisuudet voitaisiin jatkossa toteuttaa Finwin-teeman alla.

Valtionhallinnon läpikäyviä kehittämisteemoja kuten alueellistaminen, aluehallinnon uudistaminen, konserniohjauksen kehittäminen, johtajapolitiikan linjaukset, palvelujen uudelleenarviointi ja digitalisointi tai sähköisen toimintamallin käyttöönotto/hallinnon sähköistäminen, uusi strateginen ajattelu (esim. strateginen kyvykkyys ja ketteryys) jne. ovat aiheita, joita on tarpeen käsitellä poikkihallinnollisesti säännöllisesti.

Kesäkuussa 2008 käynnistynyt ensimmäinen Tulevaisuuden johtajat -valmennusohjelma sopisi myös luontevasti Finwin - uuteen johtajuuteen -teeman alle.

Hallinnonalakohtaisia strategisen tason linjauksia on jatkossakin syytä käsitellä säännönmukaisesti ministeriön alaisten virastojen kanssa ja ottaa näihin tilaisuuksiin mukaan myös henkilöstön edustajia.

Valtiokonttorin uuden henkilöstöpalvelut-yksikön tarjoamat muutostukityökalut kuten yt-ohjeistus kootaan sähköisesti Finwin-teeman alle. Tätä toimintoa varten luotava johdon ja esimiesten sähköinen työpöytä voisi palvella myös laajemmin muutosjohtamisen kysymyksissä ja koota avoimia nettisivuja syvempää informaatiota sekä tarjota alustan kokemusten ja ajatusten vaihtoon.

Tässä on eräitä näköaloja Finwin-toiminnan jatkamiselle. Varmasti on vielä muitakin mahdollisuuksia.

Ylpeyttä ja nöyryyttäkin tarvitaan

Kansliapäällikkö Tiina Astolan mukaan muutoksen keskellä olisi hyvä myös muistaa puhua siitä, mikä on pysyvää muutoksen keskellä. Esimerkkinä tästä hän kertoi tuoreesta kyselystä, jonka mukaan oikeustieteen opiskelijat pitävät ministeriöitä ja oikeuslaitosta edelleen houkuttelevina työpaikkoina, koska valtiolla on vaativia ja mielenkiintoisia tehtäviä. Voimme siis olla ylpeitä, että valtiolle halutaan edelleen töihin. Nöyrällä, mutta ylpeällä asenteella saamme paljon aikaan, kun meillä on luova ydinasenne, kannustivat päätösseminaarissa myös Mikko Kuustonen, Jouko Paananen, Jukka Perko ja Iiro Rantala.

Valtion tulee turvata kansalaisille turvallisuus ja jatkuvuus, mutta työyhteisöinä valtion tulee hyväksyä myös muutos - vain se tarjoaa turvallisuutta muuttuvissa oloissa.

Juhani Turunen
alivaltiosihteeri, VM

Tulostettava versio

Juhani Turunen, Anni Vepsäläinen, Petri Uusitalo ja Geert Bouckaert päätöseminaarilaisten tentissä.

Juhani Turunen, Anni Vepsäläinen, Petri Uusitalo ja Geert Bouckaert päätöseminaarilaisten tentissä.

Kommentoi artikkelia

 

Sivun ylälaitaan

Leijonavaakuna

Valtion työmarkkinalaitos
www.vm.fi/vtml