Valtiotyönantaja 3/2009 < Artikkelit < Hienoa, että teillä on tämä verkosto
Ylipäällikkö Tarja Halonen:
Aina on sisääntulovaihe, jossa sisu ja huumorintaju auttavat ja toki myös ammattitaito, kertoi tasavallan presidentti Tarja Halonen kokemuksistaan ensimmäisenä naisena eri tehtävissä.
Puolustusvoimien ylipäällikkö Tarja Halonen kertoi näkemyksiään naisten aseman parantamisesta niin meillä kuin muuallakin puolustusministeriön järjestämässä naisjohtajaverkoston tapaamisessa 7.5.2009.
Halosella on kokemusta useista tehtävistä, joissa ennen häntä on ollut vain miehiä. Mutta ei hänelläkään ole valmista reseptiä naisjohtajien määrän lisäämiseksi Suomessa, vaikka sitä häneltä usein kysytään. Naiset saattavat esimerkiksi pelätä, etteivät saa miehiä mukaan, varsinkaan miesvaltaisilla aloilla. Myös perheen ja esimiestyön yhteensovittaminen arveluttaa edelleen monia naisia, presidentti pohti syitä siihen, miksi naiset eivät itsekään niin innokkaasti hakeudu johtajiksi.
Naiset tarvitsevat rohkaisua ja kannustusta. Hienoa, että teillä on tämä verkosto, presidentti kehui. Hän muistutti kuitenkin, etteivät kaikilla ole asiat yhtä hyvin ja kehotti verkoston naisia auttamaan myös kehitysmaiden naisia kaikissa mahdollisissa yhteyksissä.
Omista kokemuksistaan kertoivat myös osastopäällikkö Helena Partanen, sektoriesimies Helena Hakomäki ja vanhempi hallitussihteeri Tarja Jaakkola puolustusministeriöstä sekä apulaisosastopäällikkö Tuija Sundberg Pääesikunnasta. Kaikki olivat tyytyväisiä työpaikkaansa, mutta tottumista ja luovimista sopeutuminen miesvaltaiseen työyhteisöön on vaatinut.
Paljon on kiinni itsestä
Apulaisosastopäällikkö Tuija Sundberg todisti kuitenkin, että myös nuori pienten lasten äiti voi edetä urallaan ja häntä myös kannustetaan etenemään puolustusvoimissa. Hyviä kokemuksia hänellä on mm. ylemmältä päällystökurssilta, jossa hän oli ainoa siviili ja ainoa nainen.
- Paljon on kiinni itsestä. Kun ottaa oman roolinsa, puhuu lyhyesti ja asiaa sekä sivuuttaa häiritsevät asiat huumorilla, niin kyllä pärjää, Sundberg kannusti.
Naisten uralla etenemisen eteen on viime vuosina tehty paljon hyvää työtä, vastasi Valtion työmarkkinalaitoksen neuvottelujohtaja Seija Petrow presidentille ja muillekin kuulijoille omassa alustuksessaan. Hänen mukaansa valtion naisjohtajien määrä on myös noussut kohtuullisen mukavasti. Ja todennäköistä on, että nousee edelleen, koska valtionhallinnon nykyinen johto eläköityy hurjaa vauhtia ja naiset osallistuvat johtajakoulutukseen vähintäänkin yhtä aktiivisesti kuin miehet. "Potentiaalia siis on", Petrow vakuutti.
Petrow muistutti kuitenkin, että työn ja perheen yhteensovittaminen täytyy ottaa vakavasti, ja kiinnittää huomiota myös 30-40 -vuotiaiden jaksamiseen.
Leena-Maija Jyllikoski
VM, viestintä
VTML on julkaissut esitteen, johon on koottu toimenpiteitä, joilla johtajat ja esimiehet voivat kannustaa naisia etenemään urallaan. Esite pohjautuu naisten uralla etenemistä pohtineen työryhmän alkuvuodesta 2009 tekemään ohjeeseen. Esitteen painettua versiota voi tilata Valtion työmarkkinalaitoksesta.
Esimies, kannustathan naisia nousemaan huipulle! (esitteen nettiversio)
Valtion työmarkkinalaitos
www.vm.fi/vtml