Valtiotyönantaja 3/2012 < Artikkelit < Yhdessä olemme enemmän
Muistakaa olla ylpeitä: on kunniakasta ja hienoa olla tekemässä suomalaisten puolesta tehtävää työtä, kehotti presidentti Tarja Halonen avatessaan henkilöstöjohdon foorumin kymmenvuotisseminaarin 27.4.2012.
Halonen kiitteli foorumia tärkeästä, jo kymmenen vuotta jatkuneesta työstä työhyvinvoinnin edistämisessä valtiolla. - Yhteistyöllä ja toisten kokemuksia hyödyntämällä olette saaneet ja saatte jatkossakin aikaan entistä enemmän.
Presidentti muistutti työelämän laadun parantamisen olevan tehokkain keino parantaa tuottavuutta. - Viihtyvyyteen panostaminen kannattaa myös taloudellisesti. Työssä viihtyminen lisää motivaatiota, parantaa sitoutumista ja uudistumiskykyä, edesauttaa jaksamista ja terveyttä. Työelämän laatu on tärkeää erityisesti nuorille, mutta myös ikääntyville työurien pidentämiseksi.
Vapaus ja leipä
- Mielekäs työ ja siitä saatava toimeentulo - vapaus ja leipä - ovat tärkeitä työntekijöiden motivaation ja hyvinvoinnin kannalta, sanoi Halonen. Organisaation tulisi pystyä tarjoamaan ns. säällinen työ kaikille: kaikki tietävät mitä odotetaan kohtuudella ja saavat siitä palkkaa ja tunnustusta kohtuudella.
- Tärkeää on tunne, että minua tarvitaan, painotti Halonen. Sanonta "Kissa kiitoksella elää" ei päde ihmisiin. Johdon ei pidä tuudittautua siihen, että jos kaikki on kunnossa, ei tarvitse sanoa mitään, vaan kehuja ja tunnustusta voi ja pitää antaa. - Tarve itseänsä kehittäviin ihmisiin on suurta, arvostakaa ihmistä. Hyvässä työpaikassa on huolenpitoa niin pysty- kuin vaakasuuntaan, hän muistutti.
Presidentti korosti myös luottamuksen tärkeyttä työelämässä. Luottamus syntyy kovalla työllä, ja kerran menetetty luottamus on vaikea saavuttaa takaisin. - Samanlaiset arvot ja luottamus ovat yhteiskuntamme pohjarakenteita, totesi Halonen.
Luottamus motivoi
Luottamuksen tärkeyttä painotti myös henkilöstöjohdon foorumin ensimmäisenä puheenjohtajana toiminut professori Ilkka Huovio. - Luottamus on muuta kuin valvontaa ja kontrollia, se on motivointia. Kontrollin sijaan tulisi rakentaa luottamusta, se vapauttaa valtavan potentiaalin. Johtaja tekee oman työnsä kautta iloista ja luovuutta edistävää ilmapiiriä.
Huovio kehui valtion työmarkkinalaitoksen panosta. - VTML ansaitsee kiitoksen pitkäjänteisestä luottamuksen rakentamisesta. Hän toivoi myös muiden ottavan oppia tästä luottamustyöstä ja löytävän luottamusta horisontaalisen etenemisen kautta. - Henkilöstöjohdon foorumissa olemme tätä työtä tehneet, hyödyntäneet horisontaalisesti toistemme kokemuksia ja vahvistaneet arvoperustaa, jo vuosikymmenen ajan.
Näköaloja ja kokemusten vaihtoa
Seminaarissa muisteltiin myös kymmenvuotista taipaletta ja katseltiin kuvia foorumin tapaamisista. Kaikki sai alkunsa, kun heräsi kysymys, miten valtio pärjää työvoimakilpailussa, muisteli valtion työmarkkinajohtaja Teuvo Metsäpelto. - Halusimme foorumin avulla tukea vuona 2001 henkilöstöpolitiikasta tehdyn valtioneuvoston periaatepäätöksen viemistä käytäntöön.
Tavoitteena oli ja on yhä verkottuminen, kokemustenvaihto, toisilta oppiminen, luetteli johtaja Ari Holopainen HAUS kehittämiskeskuksesta. - Halusimme luoda myös ammatillisen kehittymisen ja oppimisen paikan sekä yhteyden VTML:n ja henkilöstövastaavien välille. Jatkossa tulee miettiä muitakin vuorovaikutuksen muotoja kuin tapaamisia, esim. sosiaalisen median hyödyntämistä.
Foorumin uusi puheenjohtaja, sisäasiainministeriön henkilöstöpäällikkö Tiina Kukkonen-Suvivuo totesi, että paljon on tehty, mutta paljon on vielä tehtävääkin. - Kollegoiden tuki ja vuorovaikutus, keskustelu ja ratkaisut yhteisiin asioihin sekä asiantuntijoiden kuuleminen ovat olleet ja ovat yhä tärkeitä. Halu kehittää ja kehittyä on ollut foorumissa koko ajan läsnä. Uusi puheenjohtaja toivoi, että rohkeus etsiä uusia toimintatapoja säilyy. - Onneksi voimme tehdä tätä yhdessä!
Hajautettu työ tuo joustoa
Juhlapäivästä huolimatta seminaarissa tehtiin myös töitä ja paneuduttiin ajankohtaisiin aiheisiin. Verohallituksen ja Tilastokeskuksen pääjohtajat Mirjami Laitinen ja Marjo Bruun haastoivat pohtimaan tulevaisuuden työntekijöiden odotuksia ja toiveita. - Heidän odotuksensa ovat erilaisia kuin meillä, sillä virtuaalinen maailma on ollut heille itsestäänselvyys jo pienestä pitäen. Teknologia luo uusia mahdollisuuksia, kun työtä voi tehdä hajautetusti, missä ja milloin vain.
Hajautettu työ antaa mahdollisuuksia mm. työtilojen ja -aikojen suhteen, mutta myös monimutkaistaa johtamista. Yhteisen tahtotilan ja arvomaailman luominen on tärkeää ja tavoitteet tulee asettaa selkeästi. - On keskityttävä työn tuloksiin, ei työpaikalla olemiseen. Johtaminen on tavoitteiden asettamista, suoritusten seurantaa, henkilöstön valmistelua, prosessien johtamista, suunnan näyttöä, innostamista, luottamista ja huolehtimista. Luovuuden ja tuottavuuden vaatimukset eivät häviä uusien toimintatapojen myötä. Työhyvinvointi nousee entistä tärkeämpään rooliin. Jos työtä tehdään ihmislähtöisesti, tulokset ovat hyviä, uskoivat Laitinen ja Bruun.
VATUun vauhtia työpajoissa
Päivän päätteeksi osallistujat kuulivat valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuoren alustuksen vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmasta. Ohjelman tavoitteena on aikaansaada tuloksellisuutta ja tekemisen vaikuttavuutta aidosti tuottavuutta lisäävin toimenpitein. - Johtaminen on ollut kehittämiskohteena aina, mutta paljon on jo tehty ja parannettu. Johtaminen on entistä haasteellisempaa, mutta minulla on luottamus siihen että hyviä työntekijöitä löytyy tulevaisuudessakin, totesi Santamäki-Vuori.
Foorumin lähes sata osallistujaa pääsivät myös itse pohtimaan vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelman toimeenpanoa. Osallistujat miettivät työpajoissa mm. osaamisen, johtamisen ja esimiestyön kehittämistä, tuloksellisuuden käsitteistöä sekä valtionhallinnon tehtävien ja rakenteiden uudelleenjärjestelyjä ohjenuoranaan "Tasapaino yhdessä uudistuen". Työpajojen tuloksia hyödynnetään VATU-ohjelman valmistelussa.
Minna Takaloeskola
VM
Valtion työmarkkinalaitos
www.vm.fi/vtml