Valtiotyönantaja - sopimusextra < Artikkelit < Valtion palkkaratkaisu sopimuskaudelle 2007-2010
Valtion sopimusneuvottelut kestivät noin seitsemän kiihkeähköä viikkoa. Neuvottelutulos saavutettiin 13.10.2007 ja sopimukset allekirjoitettiin 31.10.2007. Valtionhallinnon sopimusten sopimuskausi alkoi 1.10.2007 ja päättyy 31.1.2010. Virka- ja työehtosopimukset on tarkoitus esitellä valtioneuvostolle 15.11.2007, minkä jälkeen ne vielä alistetaan eduskunnan valtiovarainvaliokunnan hyväksyttäviksi.
Syyskuun 30 päivänä 2007 päättyneellä sopimuskaudella luotiin valtiotyönantajien laajassa yhteisessä valmistelussa viitekehys ja näkemys yleisiksi palkka- ja sopimuspoliittisiksi tavoitteiksi uudelle sopimuskaudelle. Valtionhallinto on kokonaisuutena ollut viime vuosien ansiokehityksessä palkkajohtaja, mutta valtiotyönantajalla on kuitenkin edelleen ollut tarvetta keskijohdon ja vaativien asiantuntijatehtävien palkkausten ulkoisen kilpailukyvyn parantamiseen. Valtion palkkausjärjestelmän, VPJ:n suuntaamiseksi haettiin virastotyönantajien liikkumavaraa sekä sopimustoimintaan että soveltamiseen.
VTML:n keskeisenä tavoitteena oli edistää tuloksellista ja tehokasta toimintaa palkka- ja sopimusrakenneratkaisulla. Sopimuskauden pituustavoitteena oli noin 2½ vuotta. Kokonaiskorotuksesta merkittävä osa vaadittiin käytettäväksi paikallisesti siten, että virastot toteuttavat sopimuskaudella palkkauksen ja palkkarakenteen muutoksia, joilla edistetään tuloksellista toimintaa sekä osaavan henkilöstön saatavuutta valtion palvelukseen. VPJ:n kehittämisessä paikalliset erät haluttiin porrastaa olennaisesti sen mukaan, kuinka hyvin erän toteutus edistäisi tuloksellisuutta. Myös naisten ja miesten palkkatasa-arvon parantamiseen tuli kiinnittää huomiota.
Pääsopijajärjestöjen palkkaratkaisua koskevissa tavoitteissa olivat keskeisintä yleisen tason ylittävät palkankorotukset, mukaan lukien kaksi yleiskorotusta, palkkaohjelma ja samapalkkaisuuden vaatima erä. Palkankorotusten tasovaatimuksena oli noin 2 vuoden sopimuskaudelle 5,5 ja 5,0 eli yhteensä 10,5 prosenttia. Lisäksi pääsopijajärjestöt vaativat VPJ:n kehittämistä ja suuntaamista palkkausratkaisussa.
Ratkaisu parantaa tuloksellisuutta ja työnantajan kilpailukykyä
Sopimusratkaisussa toteutui se merkittävä rakenteellinen muutos, että virastotason sopimukset uudistettiin suoraan keskustasolla. Tämä edellytti keskustason neuvotteluissa muutoksen merkityksen, syiden ja seurausten läpi käyntiä. Yhteisesti hyväksyttynä perusteena on luoda virastotason sopimustoiminnalle edellytykset suunnata paikallisten erien suuri volyymi keskustasolla sovittujen perusteiden mukaisesti. Tärkeää on myös keskustason sopimuksen merkityksen vahvistuminen siten, että sopimuskauden yleinen puite ja työrauha sovitaan yhdellä kertaa keskustasolla.
Kahden vuoden ja neljän kuukauden pituiseen sopimukseen sisältyvät kolme yleiskorotusta, tuloksellisuutta edistävät painotukset muun muassa paikallisesti toteutettavissa neljässä erässä ja sopimuskauden loppuun ajoittuva samapalkkaerä. Yleiskorotukset ovat 1.10.2007 lukien 3,5 prosenttia, kuitenkin vähintään 59 euroa, 1.10.2008 lukien 2,3 prosenttia ja 1.10.2009 lukien 2,2 prosenttia.
Yleiskorotusten lisäksi palkkoja korotetaan 1.3.2008 lukien 0,6 prosentin paikallisella erällä ja 1,0 prosentin kehittämiserällä sekä 1.3.2009 lukien 0,7 prosentin paikallisella erällä ja 1,0 prosentin kehittämiserällä. Näiden erien tarkoitus on edistää valtionhallinnon ja sen toimintayksiköiden tuloksellisuutta ja parantaa kilpailukykyä osaavan henkilöstön saatavuudesta ja palveluksessa pysyttämiseksi. Tavoitteen mukaiset erien suuntaamisperiaatteet on täsmennetty sopimuksessa. Tämän vuoksi voitiin luopua työnantajan tavoitteena olleesta paikallisesti toteutettavien erien porrastamisesta kaksinkertaiseksi silloin kun ne olisi allokoitu erityisesti tuloksellisuutta edistävin tavoin.
VPJ:n kesken olevien siirtymäkausien loppuunsaattaminen toteutetaan 1.1.2008, mistä vuosille 2008 - 2010 aiheutuva kertakustannus tasapainotetaan lykkäämällä kehittämiseriä. Lisäksi sopimuksessa on varattu enintään 0,2 prosenttia valtionhallinnon palkkausmenoista vastaava samapalkkaerä käytettäväksi palkkauksellisen tasa-arvon edistämiseen 1.2.2010 lukien.
Kaikki edellä sanottu huomioon ottaen sopimuksen poikkeuksellisen korkea kokonaisvaikutus, tekstitarkistuksineen 11,5 prosenttia ja kertaantumiset huomioon ottaen 11,9 prosenttia, on perusteltu.
Kolmen yleiskorotuksen yhteismäärä on noin 8 prosenttia. Niiden muoto on pääosin prosentuaalinen. Ensimmäisen yleiskorotuksen sekalinjaisuus korottaa kustannusvaikutusta hieman. Virastotason neuvotteluissa toteutettavien erien yhteismäärä on 3,3 prosenttia eli 29 prosenttia palkkaratkaisusta.
Ratkaisun ominaispiirteitä
VPJ:n molemmat päätekijät, tehtäväkohtainen ja henkilökohtainen palkanosa on tarkoitettu palkitsemaan kannustavasti. Sopimusalakohtaisesti toteutettavat paikalliset erät ja kehittämiserät mahdollistavat merkittävästi VPJ:n kehittämisen. Erät kohdennetaan järjestelmien rakenteelliseen kehittämiseen. Ne eivät siis ole yleiskorotustyyppisiä. Palkkausjärjestelmän yleinen kannustavuus tulee kuitenkin säilyttää.
Sopimuksen mukaan tehtäväkohtaisen palkanosan kehittäminen suunnataan tehtävien vaativuuden ja tehtäväkohtaisten palkanosien porrastamiseen kannustavasti ja johdonmukaisesti. Palkanosan tulee myös reagoida entistä paremmin vaativuusmuutoksiin. Henkilökohtaisen palkanosan kehittäminen suunnataan siten, että palkanosa on riittävän suuri ja sen porrastus kannustaa hyvään suoritukseen ja parantaa suoritusta. Henkilökohtaisen palkanosan määrää ja taulukoita muutetaan ja korotetaan tämän mukaisesti.
Erien suuntaamisessa kiinnitetään huomiota naisten ja miesten välisen palkkatasa-arvon parantamiseen. Merkittäviä uudistuksia ovat myös erien kohdentamismahdollisuudet tulospalkkiojärjestelmien rahoitukseen ja alakohtaisiin, virastotason neuvottelujen piiriin kuuluviin tuloksellisuutta edistäviin työaikaratkaisuihin.
Virastotasolla neuvotellaan erien toteuttamisesta virka- ja työehtosopimuksin. Vuoden 2008 erien neuvottelut käydään 29.2.2008 mennessä. Vuoden 2009 erien osalta on oma määräaikansa. Neuvottelujen tavoitteena on neuvottelutulos eikä ns. perälautaratkaisu. Mutta jos neuvottelutulosta virka- ja työehtosopimukseksi paikallisen erän (tämä ei koske kehittämiseriä) toteuttamisesta ei saavuteta, toteutetaan vuoden 2008 paikallinen erä prosentuaalisena yleiskorotuksena ja vuoden 2009 paikallinen erä niin sanotun puoliperälaudan mukaisesti eli puolet erästä toteutetaan prosentuaalisena yleiskorotuksena ja puolet kohdennetaan työnantajan päätöksellä VPJ:n kehittämiseen.
Jos jollakin sopimusalalla kehittämiserästä neuvotteleminen ei johtaisi neuvottelutulokseen, ilmoitetaan siitä VTML:lle. Perälautamääräysten kokonaisuudesta voidaan todeta, että sopimusalalla, jolla on neuvoteltavana erien koko määrä 3,3 prosenttia, on perälautana 0,95 prosentille yleiskorotus ja 0,35 prosentille työnantajan päätös VPJ:n kehittämisagendan mukaisista toimenpiteistä ja että 2 prosentin osalta ei ole perälautaa.
Erät käytetään kuitenkin aina ensisijaisesti VPJ:n käyttöönoton tai kehittämisen vaiheittaisen toteutuksen rahoitukseen sen mukaan, mitä siitä kussakin VPJ:n käyttöönottamista koskevassa sopimuksessa on aikaisemmin sovittu. Näilläkin sopimusaloilla voidaan toteuttaa vuoden 2008 paikallisesta erästä 0,3 prosenttiyksikköä. Edellä mainittu kehittämiserien lykkääminen siirtymäkauden nopeutetun päättämisen tasapainottamiseksi koskee noin 80 sopimusalaa ja noin 58 000 henkilöä. Kehittämiseriä voidaan joutua lykkäämään joissakin tapauksissa jopa uuden sopimuskauden jälkeiseen ajankohtaan.
VTML:n neuvottelumääräykset sopimuskaudelle 2007-2010 ovat juuri valmistumassa. Niissä täsmennetään monia ajankohtaisia asioita, esimerkiksi annetaan ohjeet alakohtaisten voimassa olevien sopimusten joutuisasta toteamisesta yhteisessä pöytäkirjamenettelyssä, kun ne nyt on uudistettu suoraan keskustason virka- ja työehtosopimuksella.
Alkavan kauden työnantaja- ja sopimustoiminnassa on merkittäviä mahdollisuuksia palkka- ja sopimuspoliittisen suuntautumisen kannalta. Toki haasteitakin on. Virastotason neuvotteluissa on pääasia löytää keskustason sopimuksen 5 §:n linjausten mukaiset, virastotason palkkapoliittiset perusteet toteuttava sopimusratkaisu. Perspektiivinä ei ole erä kerrallaan, vaan sopimuskauden ja pitemmänkin ajan kestävä kehitys.
Tuomo Vainio
hallitusneuvos, VTML
Sopimus allekirjoitettiin 31.10.2007. Valtion puolelta sen allekirjoittivat hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi sekä valtion työmarkkinajohtaja Teuvo Metsäpelto.
Valtion neuvottelut kestivät seitsemän kiihkeähköä viikkoa. Koordinaation kokouksessa JHL:n neuvottelijat Teija Wikman ja Keijo Kaleva sekä VTML:n Tuomo Vainio.
Valtion virka- ja työehtosopimus sopimuskaudelle 2007-2010 allekirjoitettiin 31.10.2007. Virka- ja työehtosopimus on tarkoitus esitellä valtioneuvostolle 15.11.2007, minkä jälkeen se vielä alistetaan eduskunnan valtiovarainvaliokunnan hyväksyttäviksi.
Valtion työmarkkinalaitos
www.vm.fi/vtml