Valtiotyönantaja 4/2006 < Artikkelit < Valtiolla on kysyntää osaaville, kehittyville ja kehittäjille
Valtion työmarkkinalaitoksen asettaman HEKUMA-työryhmän tehtävänä on edistää henkilöstön kehittämistä ja ura-ajattelua valtionhallinnossa. Työryhmä jätti ensimmäisen vaiheen lopputuloksen työmarkkinalaitokselle joulukuussa. Työryhmä jatkaa keväällä asiantuntijoiden ura-ajattelun kehittämisellä.
Valtioneuvoston 23.3.2006 tekemä periaatepäätös henkilöstön aseman järjestämisestä organisaatioiden muutostilanteissa edellyttää, että ministeriöt määrittelevät vuoden 2006 loppuun mennessä yhdessä henkilöstöjärjestöjen kanssa yhteisten linjausten pohjalta henkilöstön kehittämisen periaatteet ja toteutusmuodot hallinnonaloillaan.
Tätä tehtävää varten Valtion työmarkkinalaitos asetti 16.6.2006 työryhmän, jonka ensimmäisenä tehtävänä oli edistää henkilöstön kehittämistä organisaatioiden muutostilanteissa ja seuraavassa vaiheessa asiantuntijoiden urapolkujen kehittymistä. Työryhmän puheenjohtajaksi nimettiin osastopäällikkö Jaana Koski STM:stä. Työryhmän toimeksianto liittyy valtiovarainministeriön aiemmin asettaman henkilöstön asemaan organisaatioiden muutostilanteissa koskevan työryhmän (HEPO 2) työhön.
Henkilöstön kehittäminen on menestyksen avain
Henkilöstön kehittämisellä luodaan edellytykset toimintayksiköiden tuloksellisuudelle ja palvelukyvylle ja siten
koko hallinnon yhteiskunnalliselle vaikuttavuudelle. HEKUMA-työryhmän näkemyksen mukaan valtiokonsernin yhteisten linjausten ja toimintatapojen kehittämisen, kuten tuottavuusohjelmien ja organisaatiomuutosten onnistuminen, on riippuvainen henkilöstön osaamisesta ja sen kehittymisestä. Yhteisten linjausten ja toimintaympäristön muutosten ennakoinnin pohjalta HEKUMA-työryhmä määritti seuraavat henkilöstön kehittämisen tavoitteet koko valtionhallinnolle:
- Henkilöstön hankinta, kohdentaminen ja pysyttäminen palveluksessa on ammattimaista.
- Osaamista kehitetään ja johdetaan suunnitelmallisesti.
- Esimiestyö on kannustavaa ja valmentavaa.
Tavoitteet on konkretisoitu valtiokonsernin henkilöstön kehittämisen 15-kohtaisessa tarkistuslistassa (HRD TOP 15). Tarkistuslista sisältää kaikkia toimintayksiköitä koskevat perustason vaatimukset ja tavoitetason vaatimukset. Kaikkien toimintayksiköiden tulisi saavuttaa perustaso viimeistään vuonna 2008 ja tavoitetaso vuonna 2012.
Oheisessa taulukossa on esimerkkejä tai arviointikriteereitä henkilöstön kehittämisen tavoitteiden konkretisoitumisesta.
Täydellinen 15-kohtainen lista löytyy Valtion työmarkkinalaitoksen nettisivuilta (www.vm.fi/valtio työnantajana/muutos ja hyvä työnantaja).
Tavoitteet tulosohjaukseen
Toimintayksiköillä on ensisijainen vastuu henkilöstöstään ja sen kehittämisestä. Toimintayksikön henkilöstön kehittämisellä tuetaan toimintastrategiaa. Kehittäminen on keskeinen osa henkilöstöstrategiaa ja pitkän aikavälin henkilöstösuunnittelua sekä strategisia henkilöstöprosesseja, kuten henkilöstön hankintaa, osaamisen johtamista, työhyvinvoinnin johtamista, henkilöstön kohdentamista, suorituksen johtamista ja palkitsemista sekä uranhallintaa.
Ministeriöillä on toimintayksiköiden ohjausvastuu. Käytännössä ohjausvastuu toteutuu tulosohjauksella sekä resurssivallalla. Organisaatiomuutosten yhteydessä ministeriön on ohjauksellaan turvattava toiminnan jatkuvuus sekä henkilöstön osaaminen. Ministeriöiden tehtävänä on ottaa kehittämistavoitteita toimintayksiköiden tulossopimuksiin ja johtajien henkilökohtaisiin johtamissopimuksiin.
Tavoitteiden toteutumisen seuranta sisältyy tulossopimusten seurantaan. HEKUMA-ryhmän valmistelema henkilöstön kehittämisen 15-kohtainen tarkistuslista on tarkoitettu ministeriöiden työkaluksi tässä tehtävässä. Samalla listan toivotaan hyödyntävän myös valtion muiden toimintayksiköiden johdon ja kehittäjien työtä.
Ari Holopainen
Valtion työmarkkinalaitos, VTML
Valtion työmarkkinalaitos
www.vm.fi/vtml