Siirry suoraan sivun tekstisisältöön

Valtiotyönantaja 4/2006 < Pääkirjoitus

Valtiotyönantajasta verkkolehti

Valtiotyönantaja-lehti alkaa ilmestyä ensi vuonna pelkästään Internetissä verkkolehtenä. Päätöksemme siirtyä verkkolehteen kypsyi syksyn aikana, kun mietimme miten uudistaa ja ehostaa nykyistä lehteä. Huomasimme, että verkkoon siirtymiseen on ennen kaikkea lukijan näkökulmasta hyviä perusteluita. Uskommekin, että verkkolehdestä tulee entistä toimivampi työkalu valtion työnantaja- ja henkilöstöasioiden parissa työskenteleville.

Saamamme palautteen perusteella näyttää siltä, että monet lukijat hyödyntävät Valtiotyönantaja-lehden artikkeleita omassa työssään. Verkossa olevan hakutoiminnon avulla vanhempikin artikkeli löytyy helpommin ja nopeammin kuin paperilehtiä selaamalla. Myös yksittäisen artikkelin tulostus onnistuu kätevästi verkosta. Mielestämme verkkolehteen siirtyminen on fiksu tapa hyödyntää tietotekniikkaa arkisessa työssämme, kuten hallituksen tuottavuus- ja tietoyhteiskuntaohjelmissakin kehotetaan. Lukijakuntamme työskentelee pääosin tietokoneen kanssa, joten lehden saamisessakaan ei pitäisi olla ongelmia.

Lehti ilmestyy edelleenkin vähintään neljä kertaa vuodessa ja sen sisältö suunnitellaan toimitusneuvostossa, jossa on myös virastojen työnantaja- ja henkilöstöasioiden asiantuntijoita mukana. Verkon kautta myös lehden lukijat voivat antaa palautetta lehden tekijöille ja esittää toivomuksia lehden sisällöstä.

Valtiotyönantaja-verkkolehden ohessa uudistamme myös Vinkkari-uutiskirjeemme, jossa mm. annetaan linkkivinkkejä ajankohtaisiin työnantajatoiminnan ja henkilöstöhallinnon asioihin. Uutiskirje tehdään samassa julkaisujärjestelmässä Valtiotyönantaja-lehden kanssa, joten esimerkiksi lehden hakutoiminto ulottuu myös Vinkkarin uutisteksteihin.

Internetissä Valtiotyönantaja-lehteä voi lukea osoitteessa www.valtiotyonantaja.fi. Hyvä lukija, jos haluat sähköpostiisi ilmoituksen siitä, milloin uusi Valtiotyönantaja tai Vinkkari-uutiskirje on julkaistu verkossa, lähetä yhteystietosi Valtion työmarkkinalaitokselle osoitteella henkilostoosasto@vm.fi. Ne lukijat, joiden osoitteet ovat jo nyt työmarkkinalaitoksen sähköpostituslistoilla, saavat tiedon uuden Valtiotyönantajan tai Vinkkarin ilmestymisestä automaattisesti.

Kiitän yhteistyöstä vuonna 2006 ja toivotan kaikille lukijoille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2007!

Teuvo Metsäpelto
Valtion työmarkkinajohtaja

Tulostettava versio

 

Sivun ylälaitaan

Leijonavaakuna

Valtion työmarkkinalaitos
www.vm.fi/vtml