Irlannin malli suomalaisesta näkökulmasta

Irlannissa on Suomen tapaan solmittu keskitettyjä työmarkkinaratkaisuja vuodesta 1987. Niitä kutsutaan paikallisen käytännön mukaan kumppanuussopimuksiksi (Partnership agreement), koska neuvotteluissa valtiovallan ohella ovat mukana työmarkkinaosapuolet ja monet muut kansalaisjärjestöt.

Neuvottelukäytäntö poikkeaa suomalaisesta myös siinä suhteessa, että neuvottelut ovat voimakkaasti pääministerin kanslian vetoisia. Kansliapäällikkö Dermot McCarthy johtaa neuvotteluja ja ellei ratkaisua ala syntyä pääministeri osallistuu neuvottelutuloksen aikaansaamiseen tarjoamalla jotain sellaista "yhteistä hyvää", jota työmarkkinajärjestöt eivät saa muuten kuin sitoutumalla sopimukseen.

Tuloksena näissä neuvotteluissa on ollut kuusi kolmivuotista kumppanuussopimusta vuosina 1987-2006. Sopimus on paksu asiakirja, joka muistuttaa suomalaisittain enemmänkin hallitusohjelmaa kuin meidän muutaman liuskan mittaista tulopoliittista sopimusta. Ainoa asia, josta asiakirjassa todella sanotaan jotain varmaa, ovat palkankorotukset ja niiden maksamisen aikataulu kolmivuotiskaudella. Muut kumppanuussopimukseen sisältyvät asiat käsittävät sosiaali- ja työpolitiikkaan liittyviä kysymyksiä, joita hallitus lupaa selvittää tai viedä eteenpäin.   

Kumppanuussopimuksia pidetään yhtenä Irlannin talousihmeen kulmakivistä, sillä kumppanuussopimukset toivat maahan työrauhan ja talouteen vakauden. Ulkomaiset sijoittajat ennen kaikkea Yhdysvalloista arvostivat alkuaikojen suhteellisen maltillisia palkankorotuksia ja rikkumatonta työrauhaa, sillä ennen kumppanuussopimuksia Irlanti oli pullollaan työtaisteluita. Kumppanuusneuvottelut ovat olleet suhteellisen helppoja nykyiseen verrattuna, sillä talous on kasvanut viidentoista vuoden ajan ripeää 5-10 prosentin vuosivauhtia, joskus jopa nopeamminkin. Yrityksillä on riittänyt jaettavaa ja hallituksella on ollut runsaasti kehitettävää työlainsäädännössä. Järjestöt ovat olleet tyytyväisiä päästessään kumppanuussopimusten myötä osallistumaan talouden, sosiaalipolitiikan ja työelämän kehittämiseen.

Kohti 2016

Talouden ylikuumeneminen johti vaikeaan neuvottelutilanteeseen vuonna 2006. Kumppanuussopimusten ajan ennakoitiin päättyvän kun neuvottelut venyivät yli puolella vuodella sovituista ajoista. Palkankorotusten suuruus ja monet työlakien uudistukset olivat neuvottelupöydällä odottamassa ratkaisuaan. Osapuolet eivät liikahtaneet asemistaan. Tarvittiin uutta ajattelua. Pelimiehen taidoista tunnettu pääministeri Bertie Ahern löi pöytään ehdotuksen kymmenen vuoden kumppanuussopimuksesta. Tuloksena oli seitsemäs kumppanuussopimus ?Kohti 2016?. Siinä linjattiin työ- ja sosiaalilainsäädännön kehityksen suuntaviivat kymmeneksi vuodeksi. Heti toteutettavia asioita olivat mm. työsuojelutarkastajien määrän nostaminen kolmestakymmenestä yhdeksäänkymmeneen ja vuokratyölainsäädännön antaminen EU:n ehdotuksen mukaisesti.

Kymmenen vuoden kumppanuussopimuksessa ei kuitenkaan sovittu palkankorotuksia koko sopimuskaudelle vaan seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Vuosikorotusten taso oli 4,5-5.0 prosenttia. Sopimuksen mukaan palkankorotuksista neuvotellaan jatkossakin kaksivuotiskausittain. Keväällä 2008 aloitetut palkkaneuvottelut katkesivat kuitenkin alkuunsa eikä uudessa elokuun neuvottelutapaamisissa saatu aikaan palkkaratkaisua. Laman tähden työnantajat ehdottivat kahdentoista kuukauden palkkojen jäädytystä samaan aikaan kun palkansaajapuoli vaati vähintäänkin viiden prosentin korotuksia samantasoisen inflaatiovauhdin kompensoimiseksi.

Uudella pääministeri Brian Cowenilla ei lamasta johtuen ollut mitään erityistä "yhteistä hyvää" takataskussaan, sillä hän oli jo keväällä vauhdittanut neuvotteluja ilmoittamalla, että ylimpien virkamiesten "benchmarkingiin" eli palkkavertailuun perustuneet palkkojen tasokorotukset siirretään kumppanuusneuvottelujen jälkeiseen aikaan. Julkisen sektorin palkkojen vertaaminen vastaaviin yksityisen sektorin palkkoihin oli nimittäin osoittanut, että ylimpien valtion virkamiesten palkat olivat jääneet merkittävästi jälkeen yksityisen sektorin palkoista sitten vuoden 2002 palkkavertailun. Palkkavertailukomitean ehdotus vuonna 2007 oli, että ylimpien virkamiesten palkkoja piti nostaa 8-15 prosentilla.  Muiden virkamiesten, opettajien ja terveydenhoitajien palkkojen vertailu vastaaviin yksityisen sektorin palkkoihin, ei tuonut heille mitään korotuksia. Nämä ryhmät olivat luonnollisesti pettyneitä tulokseen sillä, vuoden 2002 palkkavertailun tasokorotukset olivat kaikille ryhmille 8-26 prosenttia.

Käytännössä vuoden 2007 palkkavertailu merkitsi, että mm. pääministerin ja pääministerin kanslian päällikön ja muiden kansliapäälliköiden palkkoja piti nostaa 15,4 prosentilla. Euroina palkankorotus toi 38 000 euron tasokorotuksen eli pääministerin ja hänen kansliapäällikkönsä vuosipalkka nousi yli 300 000 euroon vuodessa. Vuosikorotus oli suurempi kuin työntekijöiden keskipalkka 34 000 euroa ja lehdistön tekemä palkkavertailu osoitti, että palkankorotuksen jälkeen Irlannin pääministeri palkka olisi korkeampi kuin muiden Euroopan johtajien vuosipalkat.

Luova tauko menossa

Nämä viimeisimmän palkkavertailun tulokset ovat vauhdittaneet vaatimuksia siitä, että palkkavertailukomitean työtapoja olisi uudistettava. Erityisesti on vaadittu, että vertailuissa käytettyjen menetelmien tulisi olla julkisia. Luottamusta herättävänä edelleen pidetään sitä, että työmarkkinaosapuolet voivat nimetä edustajansa komiteaan, jossa heidän lisäkseen istuvat talousasiantuntijat sekä puolueeton puheenjohtaja.

Tätä kirjoitettaessa Irlannin kaksivuotisissa palkkaneuvotteluissa on luova tauko. Irlantilainen optimismi uudesta kaksivuotisesta palkkaratkaisusta on kuitenkin vielä elossa siitäkin huolimatta, että talonrakennus on pudonnut puoleen, työttömyys on noussut kuuteen prosenttiin ja valtiolla on budjettivaikeuksia. Alkusyksystä luovaa ratkaisua etsitään palkkojen jäädytyksen, palkankorotusten ja sopimusajan uudesta kombinaatiosta. Julkisella sektorilla neuvottelujen katkeaminen ja luovan tauon ottaminen ei ollut vielä suuri ongelma, koska siellä viimeisen kaksivuotisen sopimuksen 2,5 prosentin korotukset lankeavat maksettaviksi syyskuussa 2008. 

Jorma Karppinen
Johtaja, Eurofound

Tulostettava versio