Olemme siirtyneet valintojen maailmaan työelämässä

"Ennen odotettiin, että saisi kohtuullisen palkan, toimeentulon perheelle. Nykyään työn pitää vastata kymmeniin erilaisiin tarpeisiin." Suunnilleen tähän tapaan entisiä aikoja verrataan nykyiseen. Tosin ennenkin etsittiin mielenkiintoisia työtehtäviä ja nykyäänkin työltä halutaan palkkaa, mutta olemme siirtyneet valintojen maailmaan.

Kaikkiin odotuksiin ei voi vastata. Työpaikka on tekemistä varten, ja työntekijä palkataan tekemään työtä, joka parhaassa tapauksessa kiinnostaa häntä ja palkitsee henkisesti. Huonoimmassa tapauksessa työtä tekee pelkästään rahan takia. Useimmiten liikutaan välimaastossa: työ sisältää sekä motivoivia että epämukavia piirteitä. Pääsääntö on, että työ on tehtävä silloinkin, kun se ei huvita.

Seuraavassa pohdin muutamia odotuksia, joita kaiken järjen mukaan voi pitää kohtuullisina. Niiden ottaminen vakavasti ei tee työpaikasta leikkitarhaa tai hyysäyslaitosta. Niihin vastaaminen on kiinni asenteesta enemmän kuin rahasta.

Esimiestyö ja johtajuus. Huono johtajuus on tyypillinen taustatekijä sille, että väki voi huonosti ja kadottaa työn tekemisen kipinän. Ihmiset odottavat, että esimiestyö on osaavaa, reilua ja yksilöllistä.

Usein kenkä puristaa siitä, että esimies ei omaksu rooliaan esimiehenä. Hän mieltää itsensä edelleen asiantuntijana, jollaisena hän on saanut meriittinsä ja jonka takia hänet nimitettiin esimiestehtävään. Hän ei malta paneutua esimiestyöhön vaan pistää nokkansa alaisten tehtäviin, fiilaa raportteja, sanoo viimeisen sanan asioista, jotka on delegoitu asiantuntijoille. Alaiset ovat hänelle rasite, joka vie aikaa varsinaisilta töiltä.

Hänen paineitaan kasvattavat esimiestyötä kohtaan suunnatut kohtuuttomat odotukset. Hän tuntee, työtoveriani siteeraten, että hänen tulee olla "puistotätityyppinen talousihme, jolla olisi mielellään Jorma Ollilan verkostot, Mikko Kososen strategianläpivientikyky, Anne Pohtamon ulkonäkö ja Alexander Stubbin kunto ja kielitaito".

Arjen elämässä esimiehen ei kuitenkaan odoteta tekevän urotekoja. Tärkeintä on, että hän arvostaa esimiestyötään, asettaa tavoitteet ja tehtävät vastaamaan toisiaan sekä on aidosti kiinnostunut alaisen töistä ja kehittymisestä.

Merkityksen kokemus. Kyse on inhimillisestä perustarpeesta, halusta tuntea, että työ on mielekästä. Merkityksen kokemus voi tulla siitä, että hankkii toimentulon perheelle, saa ammatillista arvostusta, näkee työnsä vaikutuksia tai että saa toteuttaa kutsumustaan.

Varsinkin muutostilanteissa merkityksen kokemus on uhanalainen tunne. Yhdessä valtionhallinnon muutostilanteessa korkeasti koulutetut asiantuntijat pahoittelivat, että heidän saavutuksensa ja osaamisensa mitätöitiin. "Meidät nollattiin", kuului yleinen sanonta. Muutokset toteutettiin siten, että asianosaiset eivät oman kokemuksensa mukaan tulleet lainkaan kuulluiksi. "Meiltä ei kysytty mitään."

Asiantuntijoita ajaa eteenpäin halu hallita alaansa ja kehittyä tietämyksessään sekä mahdollisuus näyttää osaamistaan. Johtamiselta se edellyttää keskustelevaa otetta, yhteisten tavoitteiden esillä pitämistä, kokonaisuuden jäsentämistä ja sparraavaa työtapaa.

Haasteet ja kehittymismahdollisuudet. Kyselyissä tulee yhä uudelleen esille, että ihmiset haluavat haasteita. Jos työ on vuodesta toiseen yhtä ja samaa vanhan toistoa, rutiinien pyörittämistä, ei ihme jos motivaatio hiipuu. Yksilöllisiä eroja tietenkin on. Joillekin työkuvioiden pysyvyys on ihannetila, mutta useimmat etsivät mahdollisuuksia uudistumiseen ja kehittymiseen.

Haasteilla ei tarkoiteta sitä, että työn tulisi osaamiseen ja aikaan nähden olla ylivoimaisen vaativaa. Liian suuret ja tavoittamattomat haasteet tuottavat kyynisyyttä. Sopivan kokoiset haasteet puolestaan synnyttävät onnistumisen kokemuksia, "we did it".

Joustavuus on kärjessä varsinkin elämänsä ruuhkavuosia elävien toivelistalla. Myös työelämän nuorimmat tulokkaat näyttävät arvostavan sitä. Kyse on elämän kokonaistasapainosta. Elämässä on muutakin kuin työ. On perhe, ystävät, harrastukset, opinnot, mahdollisuus "toiseen tekemiseen".

Tiukan luterilaisen työmoraalin sukupolvet saattavat kauhistella nuorempien joustotoiveita. "Työ ensin, sitten huvit." "Teen velvollisuuteni työntekijänä, vaikka se olisi pois perheeltäni ja vapaa-ajaltani." Suuret ikäluokat ovat olleet uhrautujasukupolvi, jolle työ on merkinnyt enemmän kuin terveys. Työ on ollut arvohierarkian huipulla. Nuoremmat eivät suostu siihen.

Parhaimmillaan joustavuus on sitä, että työnantaja ymmärtää työntekijän elämäntilanteen. Hän pyrkii poistamaan turhat esteet tieltä, jotta yksilöt voivat yhdistää vaativan työn ja muun elämän. Joustavuus ei tarkoita, että tingitään työn laadusta. Se ei myöskään ole löperöä johtamista.

Yhteisöllisyys. Tämä muoti-ilmaisu heijastaa syvällä uinuvaa tarvettamme tuntea kuuluvamme joukkoon. Käytännössä se edellyttää sekä mahdollisuuksien luomista että osaamista. Johtamisen avulla avataan käytäntöjä, jotka vahvistavat vuorovaikutusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä vähentävät nokittelevaa kilpailua.

Parhaatkaan mahdollisuudet eivät ole ratkaisu, mikäli henkilöstöltä puuttuu yhteisöosaaminen. Miten puhumme toisillemme, piikikkäästi vai arvostavasti? Miten suhtaudumme kiusaamiseen? Miten annamme ja vastaanotamme palautetta? Miten arvostamme erilaisuutta? Miten teemme töitä yhdessä ja jaamme osaamistamme? Vastaukset näihin kysymyksiin vahvistavat tai heikentävät yhteisöllisyyttä. Parhaita kavereita meidän ei tarvitse olla keskenämme. Sen sijaan meidän tulee osata yhteistyön ja yhdessä tekemiseen aakkoset.

Arvot ja etiikka. Organisaatio on yhtä vahva kuin sen arvot. Tavoitteet ja strategiat muuttuvat, arvot ovat olemassaolomme ydin. Yhä enemmän työnhakijat etsivät arvoyhteisöjä, joihin kuuluminen vahvistaa omaa itsekunnioitusta. Yhä useammin työpaikkaa vaihdetaan, kun omat arvot ja työpaikan arvot ajautuvat ristiriitaan.

Hyvät käytöstavat ovat eräänlainen arvominimi. Jos esimies huomaa alaisensa ja arvostaa häntä ihmisenä, silloin ollaan jo pitkällä. Arvostuksen tunnistaa puhetavasta ja muusta viestinnästä. Hyvällä kotikasvatuksella pääsee uskomattoman pitkälle, kun halutaan synnyttää sitoutunut ja innostunut työyhteisö. Se vahvistaa tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta ja siten myös myönteistä työnantajakuvaa. Väki haluaa tuntea ylpeyttä kertoessaan, missä on töissä.

Tapio Aaltonen
TM, hallituksen puheenjohtaja, Novetos Oy

Tulostettava versio