
Hyvän tiimin luominen on ratkaisevampaa kuin mikään muu. Prosessien kehittäminen tai jokin muu sopeutuminen tai kehittäminen sujuvat kyllä, jos työilmapiiri on suotuisa, korostaa kuluttajaviraston ylijohtaja Marita Wilska.

Valtiotyönantaja voi käyttää suorahakua eli etsiä mahdollisia hakijoita ennen viran avoimeksi ilmoittamista tai hakuajan kuluessa, jos halutaan varmistaa entuudestaan tunnettujen hyvien hakijoiden tiedonsaanti, kirjoittaa Kirsi Äijälä.
Ennenkin etsittiin mielenkiintoisia työtehtäviä ja nykyäänkin työltä halutaan palkkaa, mutta olemme siirtyneet valintojen maailmaan, kirjoittaa Tapio Aaltonen.
Kun valtio etsii vaativiin tehtäviin osaamis- ja soveltuvuusvaatimukset täyttävää henkilöä, olisi jatkossa entistä enemmän pyrittävä hyödyntämään ulkopuolisten tai organisaation omien sisäisten henkilöarvioitsijoiden asiantuntemusta.
Haastattelu kuuluu jokaiseen rekrytointiin. Sitä ilman ei rekrytoida, vaikka ns. kärkihakijat tunnettaisiin entuudestaan, kirjoittaa hallitussihteeri Heidi Sederholm ympäristöministeriöstä.
Tilastokeskus on uudistanut sisäisiä työmarkkinoita ja henkilökiertoa koskevat menettelynsä. Tavoitteena on lisätä sisäistä liikkuvuutta. Koko henkilöstölle tarjotaan mahdollisuus hakeutua Tilastokeskuksessa vapautuviin tehtäviin.
Irlannissa keskitetty yksikkö hoitaa lähes kaikki virkamiesten rekrytoinnit. Se on kehittänyt toimintaansa voimakkaasti ja haluaa toimia asiakaslähtöisesti yhdessä virastojen kanssa.
Maailman myllerrykset eivät jätä julkista hallintoa rauhaan. Julkisen hallinnon rooli Suomen selviytymisessä ja menestyksen rakentamisessa saattaa jopa korostua, arvioi ohjelmarehtori Sirkka Hautojärvi.
Valtion työnantajakuva on parantunut useilla osa-alueilla ja valtion otaksutaan olevan nyt yleisesti ottaen kilpailukyisempi työnantaja kuin aiemmin, kertovat keväällä 2009 toteutetut työnantajakuvatutkimukset.
Työ- ja elinkeinoministeriön johdolla toiminut kolmikantainen työryhmä ehdottaa henkilöstörahastolain uudistamista vastaamaan nykyistä paremmin myös henkilöstön tarpeisiin lähentää työsuoritusta ja siihen perustuvaa palkintaa ajallisesti.
Imagoltaan tasa-arvoinen työpaikka houkuttelee päteviä työntekijöitä, mikä parantaa organisaation mahdollisuuksia kilpailla osaavasta henkilöstöstä. Vuonna 2009 tasa-arvosuunnitelman oli tehnyt 86 prosenttia valtion virastoista.
Asiantuntija-ammateissa masennus on merkittävämpi eläkkeen peruste kuin muut sairaudet, ilmenee Ammatit ja masennusperusteiset työkyvyttömyyseläkkeet -tutkimuksesta, jossa selvitettiin eläkkeitä vuosina 1997-2006.
Ledare september 2009
Statens arbetsgivarimage har förbättrats på flera delområden, och staten upplevs nu vara en allmänt taget konkurrenskraftigare arbetsgivare än tidigare, visar arbetsgivarimageundersökningarna som genomfördes våren 2009.
Valtion työmarkkinalaitos
www.vm.fi/vtml