Valtiotyönantaja 4/2009 < Lyhyesti < Budjettiesitys 2010: Valtion rekrytointitarve 3000-5000 vuodessa
Hallinnon muutosten, kuten keskus- ja aluehallinnon uudistusten, alueellistamisen sekä tuottavuusohjelman lisäksi talous- ja työvoimatilanteen nopea muuttuminen vaatii valtiolta edelleen ammattimaisen henkilöstöjohtamisen ja toimivan henkilöstösuunnittelun kehittämistä ja kilpailukykyä työnantajana. Henkilöstön osaaminen, työhyvinvointi ja sitoutuminen ovat olennaisen tärkeitä. Tuottavuutta parantavat toimet vähentävät henkilöstötarvetta, mutta nykyisen henkilöstön poistuma on niin suuri, että valtionhallinnon rekrytointitarve on lähivuosina 3000-5000 henkilöä vuodessa.
Valtiovarainministeriö jatkaa yhdessä ministeriöiden kanssa valtionhallinnon johtajapolitiikan periaatepäätöksen toteuttamista. Valtiolle on tärkeää hankkia palvelukseensa, kehittää ja kannustaa päteviä johtajia erityisesti kun melkein kaikki nykyiset ylimmät johtajat poistuvat valtion palveluksesta vuoteen 2020 mennessä. Valtionhallinnon yhteisiä tukitoimia ovat mm. valtionhallinnon johdon foorumi ja Tulevaisuuden johtajat -ohjelma.
Vuonna 2010 valtion budjettitaloudessa työskentelee noin 84 000 henkilöä ja työvoimakustannukset ovat noin 4,5 miljardia euroa. Yliopistojen siirtyminen pois budjettitaloudesta vähentää henkilöstömäärää noin 32 000:lla ja työvoimakustannuksia 1,5 miljardilla eurolla vuoteen 2009 verrattuna.
Vuosille 2007-2010 tehtyjen valtion virka- ja työehtosopimusten sopimuskausi päättyy 31.1.2010. Sopimuskorotusten perintövaikutusten johdosta talousarvioesityksen toimintamenomäärärahoja on lisätty 64 miljoonaa euroa. Helmikuussa 2010 toteutettavan 0,2 prosentin suuruisen samapalkkaerän menoja ei ole vielä sisällytetty hallituksen esitykseen. Ennakkotietojen mukaan valtion henkilöstön ansioiden nousu oli vuonna 2008 keskimäärin 7,5 %. Sopimuskorotusten ja sopimusten soveltamisesta johtuen valtion henkilöstön ansioiden arvioidaan nousevan 6,1 % vuonna 2009 ja 2,3 % vuonna 2010.
Hallituksen esitys valtion talousarvioksi annettiin eduskunnalle 15.9.2009
Valtion talousarvioesitys 2010
Valtiovarainministeriön talousennuste: Taantuman pahin vaihe takanapäin, mutta nousu jää vaimeaksi - julkiseen talouteen syvä alijäämä (Tiedote 15.9.2009)
Valtion työmarkkinalaitos
www.vm.fi/vtml