
Vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelman ensimmäinen tavoite on saada valtionhallinnon henkilöstö kokemaan, että henkilöstö ei ole rasite eikä este tuloksellisuudelle, sanoo valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori.

Raamiratkaisu on perusteltu tässä talouden tilanteessa. Valtion uusi virka- ja työehtosopimus on tasapainoinen kokonaisuus, jolla edistetään tuloksellisuutta, sukupuolten tasa-arvoa ja hyvinvointia valtion työpaikoilla.
Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen avasi valmisteilla olevan valtioneuvoston periaatepäätöksen sisältöä henkilöstöjohdon foorumissa 3.11.2011.
Vai että pitäisi kirjoittaa sisäisestä yrittäjyydestä valtiolla. Tämä ei olekaan aivan helppo rasti. Tyylilajin on pakko olla tragikomedia, kirjoittaa Janne Antikainen.
Konsernistrategian mukaan TEM:n roolina on rakentaa uudistumista ja kansainvälisessä kilpailussa menestymistä tukevaa työ- ja elinkeinoelämän toimintaympäristöä, toteaa Teija Felt.
Mari Eteläpää oli Ruotsin puolustusministeriössä vaihtovirkamiehenä vuonna 2009 Ruotsin EU-puheenjohtajuuden ajan.
Ledare december 2011
Valtion yhteiset osaamiset tunnistettu
"Aika hyvä virkamieheksi" - minkälaista osaamista valtiolla tarvitaan?
VTML:n julkaisujen painetut versiot tilattava erikseen
Yhtenäiset säännökset virkamiesten aseman turvaamiseen muutostilanteissa
Hallitus esittää virkamiesten muutoksenhakuoikeuden laajentamista
Valtion työmarkkinalaitos
www.vm.fi/vtml