Valtiotyönantaja 5/2007 < Lyhyesti < Matkakustannusten korvaukset 2008
Valtion virkamiesten matkakustannusten korvausten tarkistamisesta 1.1. - 31.12.2008 väliseksi ajaksi saavutettiin neuvottelutulos 28.11.2007 valtiovarainministeriön sekä valtion virkamiehiä edustavien keskusjärjestöjen Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n sekä Palkansaajajärjestö Pardia ry:n välillä. Samalla tehtiin vastaava työehtosopimus.
Valtion matkakustannusten korvaamisesta tehtyjä sopimuksia tarkistetaan 1.1.2008 alkaen seuraavasti:
Auton ja muiden moottorikulkuneuvojen kilometrikustannuskorvauksia tarkistetaan 1.1.2008 alkaen siten, että auton kilometrikustannuskorvaukset ovat, ensimmäisiltä 5000 km:ltä 44 senttiä ja sen jälkeen alkavilta kilometreiltä 39 senttiä eli noin +2,3 %. Moottoripyörien ja muiden moottorivetoisten kulkuneuvojen kilometrikustannuskorvauksia tarkistetaan n. +1,0 - 6,9 %. Toimenpiteistä aiheutuu lisäsenttien tarkistuksen kanssa yhteensä noin 2,5 prosentin kustannuslisä matkustusmenoihin.
Kotimaan kokopäiväraha nousee ja osapäiväraha säilyy ennallaan. Kokopäiväraha on 32 euroa ja osapäiväraha 14 euroa. Tuloverolakiin sisältyvien säästyvien elantokustannusten vähennystekijä on 15 % (5,63 euroa) laskennallisista päivärahoista.
Kotimaan majoituskorvausten enimmäismäärää matkavuorokaudelta tarkistetaan pääkaupunkiseudulla 151 euroon ja muualla maassa 96 euroon. Majoituspalvelujen korvaustasojen keskimääräiset muutokset ovat noin 5,5 %.
Ulkomaanpäivärahoja ja hotellikorvausten enimmäismääriä tarkistetaan 1.1.2008 alkaen todettujen kustannusmuutosten mukaisesti. Päivärahat nousevat 79 maassa, laskevat 48 maassa ja säilyvät ennallaan 83 maassa. Ulkomaanpäivärahoissa on otettu huomioon myös em. säästyvien elantokustannusten vähennysosuus. Ulkomaanmatkojen maittaisilla käyntimäärillä painottaen ulkomaanpäivärahat pysyvät ennallaan ja hotellikorvausten maksimitasot nousevat vuoden 2007 tasolta keskimäärin 6,6 %.
Matkakustannusten tarkistamisesta tehdyn virkaehtosopimusratkaisun kustannusvaikutus virkamiesten matkakustannusten osalta on valtion budjettitalouden piirissä 3,8 % eli noin 5,0 miljoonaa euroa.
Valtion työmarkkinalaitos
www.vm.fi/vtml