Siirry suoraan sivun tekstisisältöön

Valtiotyönantaja 5/2009 < Artikkelit < OECD arvioi Suomen hallintoa

OECD arvioi Suomen hallintoa

Osana valmistautumista seuraavan hallituskauden hallinnon uudistuksiin valtiovarainministeriö on tilannut OECD:ltä Suomen hallinnon kokonaisarvioinnin. Vuoden 2010 alkupuolella ministeriöt laativat tulevaisuuskatsauksiaan, joissa nostetaan esille seuraavien 5-10 vuoden keskeisiä haasteita. OECD:n tekemää hallinnon arviointia on tarkoitus hyödyntää paitsi tulevaan hallituskauteen valmistauduttaessa myös nykyisten kehittämishankkeiden toimeenpanossa ja uusien suunnittelussa.

Arviointi valmistuu lopullisesti vuoden 2010 loppupuolella, mutta aihepiiristä päästään keskustelemaan jo helmikuussa kun Valtionhallinnon johdon foorumi kokoontuu 8.2.2009 ja osaltaan keskustelee hallinnon tulevaisuuden näkymistä. Monet johdon foorumin jäsenet ovat vaikuttamassa myös OECD-arviointiin. Arviointiin haastatelluista noin 200 henkilöstä suuri osa on valtion hallinnon korkeinta virkamiesjohtoa. Mukana haastateltujen joukossa on myös moni ministeri, poliittisia valtiosihteereitä, kaupungin ja kunnan johtajia, työmarkkina- ja kansalaisjärjestöjen edustajia sekä eduskunnan valiokuntien puheenjohtajia. Haastattelut on tehty pääosin Helsingissä, mutta noin kymmenhenkinen arvioitsijajoukko on käynyt vierailulla myös Jyväskylässä ja Kainuussa, jossa vierailukohteina olivat sekä Kajaani että Ristijärvi.

OECD-arvioitsijat koostuvat sekä OECD:n sihteeristön väestä (OECD Public Governance and Territorial Development Directorate), että kolmesta OECD-jäsenmaasta tulevasta arvioitsijasta.

Suomen hallinnon arviointi on laatuaan vasta toinen arviointi OECD:lle, jossa kohteena on koko hallinto. Ensimmäinen arviointi Irlannista valmistui viime vuonna ja Suomen jälkeen tulossa ovat jo käynnistyneet Kreikan ja Meksikon arvioinnit ja lisää maita on jonossa.

Hallinnon kokonaisarviontien lisäksi OECD:n julkishallintokomitealla (Public Governance Committee) on toinen tärkeä uutuus jäsenmaiden hallintojen kehittämisen tueksi. OECD on nimittäin juuri julkaissut pitkän kehittämistyön tuloksena ensimmäisen Government at a Glance -julkaisun. Julkaisu sisältää sata keskeistä hallinnon indikaattoria OECD-jäsenmaista. Näistä indikaattoreista kerätään säännöllisesti toistuvia systemaattisia aikasarjoja, joiden avulla voidaan saada vertailutietoa jäsenmaiden hallinnosta ja julkisista palveluista. Indikaattorikokoelmaa kehitetään edelleen ja seuraavan julkaisun on tarkoitus ilmestyä parin vuoden päästä.

Valtiovarainministeriö on myös tukenut tätä indikaattorityötä lähettämällä OECD:hen vuodeksi 2009 asiantuntijan työskentelemään kyseisessä projektissa.

Katju Holkeri
Finanssineuvos, VM

Tulostettava versio

OECD-jäsenmaiden edustajat Tanskan Elisabeth Hvas (vas.), Kanadan Heather Backhouse  ja Alankomaiden Koos Roest vierailivat Kainuussa 24.9.2009.

OECD-jäsenmaiden edustajat Tanskan Elisabeth Hvas (vas.), Kanadan Heather Backhouse ja Alankomaiden Koos Roest vierailivat Kainuussa 24.9.2009.

Huomaa

OECD:n sivuilta saa  lisätietoa julkaisusta ja indikaattorityöstä. Samoin siellä voi tutustua Suomea koskevaan lyhennelmään ja katsoa mitä nämä tilastot kertovat Suomesta tai  testata tietonsa OECD-jäsenmaiden hallinnosta Government at a Glance Quiz:issä.

http://www.oecd.org/gov/indicators

Kommentoi artikkelia

 

Sivun ylälaitaan

Leijonavaakuna

Valtion työmarkkinalaitos
www.vm.fi/vtml