Siirry suoraan sivun tekstisisältöön

Valtiotyönantaja 5/2009 < Pääkirjoitus

Poisoppimista opettelemaan

Kuluva vaalikausi on merkinnyt valtionhallinnolle laajoja organisaatiomuutoksia ja toiminnan muutoksia. Uudistuksiin tarvittavat lainsäädännön muutokset ovat pääosin valmistuneet ja toiminta on käynnistymässä uusissa organisaatioissa.

Suomea koetteleva talouslama on johtanut ministeriöiden sekä valtion virastojen ja tutkimuslaitosten rahoituksen kiristymiseen. Tästäkin syystä on edelleen tarvetta löytää uusia ratkaisuja toimintojen järjestämiseen. Taas tarvitaan uudistumiskykyä ja -halua. Hyvä esimerkki uudistumiskyvystä ja erilaisista muutoksen välineistä on työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala.

Käytännöllisesti katsoen jokaisella valtion virkamiehellä ja esimiehellä on käynnissä samoista syistä henkilökohtainen muutosprosessi. Siihen kuuluu totutuista käytännöistä luopumista ja niiden korvaamista uusilla. On sanottu, että uuden oppiminen on helppoa, mutta poisoppiminen paljon vaikeampaa. Vanhasta poisoppiminen vie aikaa ja sille on luotava edellytykset.

Valtionhallinnon uudistuksia ja uudistusvauhtia arvostellaan kärkkäästi. Joskus arvostelu koskee muutosten liiallista nopeutta, joskus hitautta. Itse uudistustarvetta ei kuitenkaan voi kyseenalaistaa. Emme voi jatkaa entiseen tapaan, tehdä samoja tehtäviä samalla tavalla ympäristön muuttuessa ja talouden tiukentuessa. Jokaisesta muutosprosessista voi kuitenkin myös oppia tulevaisuutta varten ja sen vuoksi niitä kannattaa arvioida myös jälkikäteen.

Hyvää joulua ja menestystä vuodelle 2010!

Teuvo Metsäpelto
Valtion työmarkkinajohtaja

Tulostettava versio

Teuvo Metsäpelto. Kuva Aurora Reinhard

Teuvo Metsäpelto. Kuva Aurora Reinhard

 

Sivun ylälaitaan

Leijonavaakuna

Valtion työmarkkinalaitos
www.vm.fi/vtml