nro 8_2008, 25.8.2008
Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen samapalkkaisuusohjelman tavoitteena on kaventaa naisten ja miesten välistä keskimääräistä palkkaeroa viidellä prosenttiyksiköllä vuoteen 2015 mennessä. Samapalkkaisuusohjelmassa sukupuolten palkkaeron kaventamiseen pyritään muun muassa miesten ja naisten eriytynyttä työnjakoa vähentämällä, palkkausjärjestelmiä kehittämällä ja naisten urakehitystä tukemalla.
Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaisut samapalkkaisuusohjelman esitteen ”Kohti oikeudenmukaista palkkaa. Samapalkkaisuusohjelma”.
STM on käynnistänyt masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseen tähtäävän Masto-hankkeen, jossa ovat mukana keskeiset hallinnonalat, työmarkkinajärjestöt ja kolmas sektori. Masto-kiertue vierailee syksyn aikana Turussa (14.10.), Tampereella (4.11.), Jyväskylässä (11.11.) ja Porissa (25.11.). Tilaisuudet on suunnattu henkilöstöhallinnolle, esimiehille sekä työsuojelu- ja työterveyshenkilöstölle. Lisätietoja ja ilmoittautumiset STM:n sivuilla.
Työyhteisöliikunta 2010 – hanke järjestää työhyvinvointia ja työyhteisöliikunta käsittelevän seminaarin torstaina 11. syyskuuta Helsingin Messukeskuksessa. Seminaari on maksuton. Osallistujat pääsevät myös liikunta-alan ammattilaisten Arena 08 tapahtumaan. Lisätietoja ohjelmasta ja ilmoittautumisesta hankkeen sivuilla.
Työmarkkinajärjestöt ja Työturvallisuuskeskus järjestävät Työstressi hallintaan – seminaarikiertueen viidellä paikkakunnalla. Seminaareissa paneudutaan työperäisen stressin ennaltaehkäisyn ja työhyvinvoinnin edistämisen kysymyksiin. Lisätietoa seminaarikiertueesta ja ilmoittautumiset Työturvallisuuskeskuksen sivuilla.
Sosiaali- ja terveysministeriö kumppaneineen on vahvistamassa työhyvinvointia edistävää verkostoyhteistyötä
käynnistämällä Työhyvinvointifoorumin. Se pyrkii joustavalla ja innovatiivisella tavalla hyödyntämään aikaisempien
valtakunnallisten työelämäohjelmien tuloksia ja hyviksi osoittautuneita toimintatapoja. Foorumin avausseminaari -
Työhyvinvoinnin satama - järjestettiin 12. kesäkuuta 2008 Helsingissä.
Tykes on valinnut elokuun projektiksi Karkkilan ja Urjalan vanhustyön sekä helsinkiläisen ja vantaalaisen vanhainkodin Hoteva-hankkeen. Tutustu kuukauden projektiin www.tykes.fi -sivujen ajankohtaista-palstalla! Projektin tuloksena saatiin parannusta muun muassa: työpaikan tehtävien hoitamiseen, työilmapiiriin ja esimiesten ja työntekijöiden välisiin suhteisiin Hoteva tuotti käsikirjan sosiaali- ja terveyspalvelujen työyhteisöjen kehittämiseen. Kehittämistyö tehtiin kahdessa vanhuspalvelujen palveluketjussa ja kahdessa vanhainkodissa. Hanketta rahoitti Tykes-ohjelman lisäksi Työsuojelurahasto.
Virka-ansiomerkit
Vuoden 2008 esitykset valtion virka-ansiomerkin saamisesta on toimitettava valtiovarainministeriöön virka-ansiomerkkitoimikunnalle syyskuun loppuun mennessä. Määräajan jälkeen saapuneita hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Virka-ansiomerkkeihin liittyviin kysymyksiin vastaa Marianne Savinen, 09 160 34961, etunimi.sukunimi@vm.fi.
Pohjoismaisia virkamiesvaihdon stipendejä jaossa vielä loppuvuonna
Pohjoismainen virkamiesvaihto on perinteikäs Pohjoismaiden ministerineuvoston vaihto-ohjelma, joka tarjoaa valtionhallinnossa työskentelevillä hyvän mahdollisuuden lisätä omaa osaamistaan, kielitaitoaan ja oppia hyviä hallintokäytäntöjä työskentelemällä ulkomaisessa organisaatiossa lyhyen aikaa. Vaihtopaikka on hankittava itse omien tai työnantajan kontaktien kautta. Vaihtoon lähtijä tarvitsee työnantajan puollon eli käytännössä palkallisen virkavapaan vaihdon ajaksi. Vaihto voi olla kestoltaan 1-12 kuukautta. Hakuaika on jatkuva.
Pohjoismaihin suuntautuvaan vaihtoon CIMO myöntää Pohjoismaisen ministerineuvoston verovapaan stipendin, joka on noin 1 000 euroa kuukaudessa sekä matkakustannukset vaihtopaikkakunnalle ja takaisin. Nykyisin suomalaiset voivat hakeutua Ruotsin, Tanskan, Norjan, Islannin, Grönlannin, Färsaarten lisäksi myös Ahvenanmaalle vaihtoon.
Pohjoismaisessa virkamiesvaihdossa rahoitusta on runsaasti jäljellä vuodelle 2008 ja hakemuksia otetaan mielellään vastaan vielä syksyn aikana. Vaihto voi jatkua myös vuoden 2009 puolelle.
Lisätietoja ohjelmista CIMOn www-palvelusta ja ohjelma-asiantuntija Ritva Ukkoselta, puh. 0207 868 521, etunimi.sukunimi@cimo.fi
Mikä on Paja? Paja keskittyy työelämään, sen haasteisiin ja vaatimuksiin, merkitykseen ja mahdollisuuksiin.
Paja levittää työelämään liittyvää tietoutta, tutkimustyön antia, kehittämishankkeiden tuloksia, kokemuksia ja hyviä
ratkaisuja.Uusinta uutta löytyy Pajan internetsivulta.
Valtion työmarkkinalaitos
Puh. (09) 160 34901, fax (09) 160 34854,
Mariankatu 9 (PL 28, 00023 Valtioneuvosto)
www.vm.fi/vtml/